— Aivan varmasti julistavat syyttömäksi, — kuului päättäväinen ääni.

— Olisi kerrassaan häpeä, jos eivät julistaisi syyttömäksi! — huudahti virkamies. — Olkoonpa, että on tappanut, mutta onhan erotus isällä ja isällä! Ja sitäpaitsi hän oli niin raivostunut… Hän saattoi todellakin vain heilauttaa survinta, ja toinen tuupertui. Paha vain, että lakeija tähän sotkettiin. Se on suorastaan naurettava episodi. Minä puolustajan sijassa olisin sanonut suoraan ja muitta mutkitta: tappoi, mutta ei ole syyllinen, piru teidät vieköön!

— Niinhän tekikin, paitsi ettei sanonut piru teidät vieköön.

— Ei, Mihail Semjonytš, melkein hän sanoi senkin, — yhtyi puheeseen kolmas ääni.

— Hyväinen aika, hyvät herrat, vapautettiinhan meillä suuren paaston aikana näyttelijätär, joka oli leikannut kaulan poikki rakastajansa lailliselta vaimolta.

— Eihän hän saanut sitä leikatuksi.

— Sama se, sama se, hän alkoi leikata!

— Mutta miten hän puhuikaan lapsista! Suurenmoista!

— Entäpä mystiikasta, mystiikasta, mitä?

— Antakaa te mystiikan olla, — huudahti vielä joku, — asettukaa
Ippolitin asemaan, hänen kohtaloonsa tästä päivästä lähtien!
Huomispäivänähän prokuraattorin rouva raapii häneltä silmät päästä
Mitenjkan tähden.