— Ah, kuinka hauskaa se tulee olemaan, — pääsi Koljan huulilta.
— No, mutta nyt lopetamme puheet ja lähdemme hänen muistojuhlaansa.
Älkää antako sen seikan ahdistaa mieltänne, että syömme siellä
pannukakkua. Sehän on ikivanhaa, ikuista, ja siinäkin on hyvää, — sanoi
Aljoša nauraen. — No, menkäämme! Lähdemme nyt käsi kädessä.
— Ja näin kuljemme aina, koko elämän, käsi kädessä! Eläköön Karamazov! — huudahti vielä kerran riemuissaan Kolja, ja kaikki pojat yhtyivät vielä kerran hänen huutoonsa.