— Mikä kysymys tuo on?
— Ei, minä muuten vain. Näetkö, jonkun taskusta, vierasta? Minä en puhu valtion rahoista, valtiota kaikki nylkevät ja sinä tietysti myöskin…
— Mene hiiteen.
— Minä puhun vieraasta omaisuudesta: suoraan taskusta, kukkarosta, mitä?
— Varastin kerran äidiltäni kahdenkymmenen kopeekan rahan, olin yhdeksänvuotias, otin pöydältä. Sieppasin salaa ja puristin käteeni.
— No, mitä sitten?
— No, ei mitään. Pidin sitä säilyssä kolme päivää, alkoi hävettää, tunnustin ja annoin takaisin.
— No, entä sitten?
— Luonnollisesti sain selkääni. Mutta mitäs sinä, etkö sinä itse ole varastanut?
— Olen varastanut, — sanoi Mitja iskien viekkaasti silmää.