Tämä oli äkkiä pälkähtänyt hänen päähänsä, tähän saakka hän ei ollut sitä ollenkaan ajatellutkaan.
— Täytyy ajatella, että ovat jo käyneet makuulle, Dmitri Fjodorovitš.
Mitja rypisti tuskallisesti kulmiaan: mitenkä tosiaankin, hän tulee rientäen… semmoisin tuntein… mutta he nukkuvat… Grušenjkakin kenties nukkuu siinä… Vihastuksen tunne alkoi kiehua hänen sydämessään.
— Lisää vauhtia, Andrei, anna mennä hyvää kyytiä, Andrei! — huusi hän kiihkeästi.
— Mutta ehkäpä eivät vielä olekaan käyneet makaamaan, — arveli Andrei oltuaan vaiti vähän aikaa. — Äsken Timofei kertoi, että niitä on kertynyt sinne paljon…
— Majataloonko?
— Ei majataloon, vaan Plastunoville, matkustajakotiin, kievari on siis vapaa.
— Tiedän; kuinka sinä siis sanot, että paljon? Missä on paljon? Keitä? — tiedusteli Mitja hirveän levottomana odottamattomasta uutisesta.
— Timofei sanoi, että ne ovat kaikki herroja: kaupungista kaksi, en tiedä keitä ovat, mutta Timofei sanoi, että kaksi on täkäläisiä herroja, ja niitä toisia on kaksi, ovat niinkuin matkustajia, ja kenties on vielä joku, en kysynyt sen tarkemmin. Korttia rupesivat pelaamaan, sanoi.
— Korttia?