— Paikoillenne, herrat! — huusi herra Vrublevski.
— Ei, minä en pelaa enää, — lausui Kalganov, — menetin jo äsken pelissä heille viisikymmentä ruplaa.
— Herralla oli huono onni, herralla voi taas olla hyvä onni, — huomautti häneen päin käännähtäen sohvalla istuva herra.
— Paljonko on pankissa? Vastaatko? — kysyi kiihkeästi Mitja.
— Kuulen, herra, sata tai kaksisataa, miten tahdot panna.
— Miljoonan! — hohotti Mitja.
— Herra kapteeni on kenties kuullut herra Podvysotskista?
— Mistä Podvysotskista?
— Varsovassa pankista vastaa se, joka tulee sisälle. Tulee Podvysotski, näkee tuhat kultarahaa, panee: va banque. Pankinpitäjä sanoo: »Herra Podvysotski, panet kultaa, kunnianko päälle?» »Kunniani kautta, herrat», sanoo Podvysotski. — »Sen parempi, herra.» Pankinpitäjä jakaa kaksi korttipinkkaa, Podvysotski ottaa tuhat kultarahaa. — »Odota, herra», sanoo pankin pitäjä, otti esille laatikon ja antaa miljoonan: »Ota, herra, tämä on sinun laskusi.» Se oli miljoonan pankki. — »Minä en tietänyt sitä», sanoo Podvysotski. »Herra Podvysotski», sanoo pankinpitäjä. »Sinä panit kunnian päälle, me teemme samoin.» Podvysotski otti miljoonan.
— Se ei ole totta, — sanoi Kalganov.