— Herra Kalganov, kunnon seurassa ei ole soveliasta puhua noin.
— Kylläpä puolalainen pelaaja antaa sinulle miljoonan! — huudahti Mitja, mutta huomasi samassa mitä oli sanonut: — anteeksi, herra, olen syypää, taas olen syypää, hän antaa, antaa miljoonan, kunnian päälle, puolalaisella kunniasanalla! Näetkö, minähän puhun ihan puolaa, hahhah! Panen peliin kymmenen ruplaa, tulossa on, — sotamies.
— Minä panen ruplan rouvalle, rouvalle, hihii! — hihitti Maksimov lyöden esille rouvan, ja aivan kuin tahtoen tehdä sen salassa kaikilta hän siirtyi aivan pöytään kiinni ja teki nopeasti ristinmerkin pöydän alla. Mitja voitti. Myös rupla voitti.
— Neljännes panosta! — huudahti Mitja.
— Minä pistän taas ruplan, pikkuisen, pikkuisen panoksen vain, — mutisi
Maksimov autuaasti hirveän iloissaan siitä, että oli voittanut ruplan.
— Lyöty on! — huudahti Mitja. — Seitonen pee'lle!
Myös se tapettiin.
— Lakatkaa, — sanoi äkkiä Kalganov.
— Pee'lle, pee'lle, — huusi Mitja kohottaen panoksensa joka kerta kaksinkertaisiksi, mutta kaikki panoksensa hän menetti. Vain ruplan panokset voittivat.
— Pee'lle! — kirkaisi Mitja kiihkoissaan.