— On vähän päissään, rouva pieni, on ryypännyt, kaunokainen, — kuului ääniä.
— He ovat hutikassa, — selitti Maksimov hihittäen tytöille.
— Mitja, vie minut pois… ota minut, Mitja, — lausui Grušenjka voimattomana. Mitja riensi hänen luokseen, otti hänet käsivarsilleen ja juoksi kalliin saaliinsa kanssa verhojen taakse. »No, nyt minä lähden pois», ajatteli Kalganov ja sulki sinisestä huoneesta poistuessaan jälkeensä oven molemmat puolikkaat. Mutta kemut salissa jatkuivat ja ilon pauhina tuli yhä suuremmaksi. Mitja pani Grušenjkan vuoteelle ja hänen huulensa imeytyivät suutelemaan häntä.
— Älä kajoa minuun… — lepersi Grušenjka hänelle rukoilevalla äänellä, — älä kajoa, en vielä ole omasi… Sanoin olevani omasi, mutta älä sinä koske minuun… säästä… Niitten täällä ollessa, niitten lähettyvillä ei saa. Hän on täällä. Täällä on inhoittavaa…
— Tottelen! En ajattele… kunnioitan! — mutisi Mitja. — Niin, inhoittavaa on täällä, oi, häpeällistä. — Ja päästämättä Grušenjkaa syleilystään hän laskeutui lattialle sängyn viereen polvilleen.
— Minä tiedän, että vaikka sinä oletkin peto, niin sinä kuitenkin olet jalo, — puhui Grušenjka vaivalloisesti, — täytyy tehdä kunniallisella tavalla… vastaisuudessa se on kunniallista… ja meidänkin on oltava kunniallisia, meidänkin on oltava hyviä, ei petoja, vaan hyviä… Vie minut pois, vie minut kauas, kuuletko… Minä en tahdo täällä, vaan kaukana, kaukana…
— Oi, niin, niin, ehdottomasti! — puhui Mitja puristaen hänet syleilyynsä. — Minä vien sinut pois, me kiidämme pois… Oi, koko elämäni olen nyt valmis antamaan yhdestä vuodesta, kunhan vain ei tarvitsisi tietää tuosta verestä!
— Mistä verestä? — lausui Grušenjka ymmärtämättä asiaa.
— Ei mistään! — sanoi Mitja hampaitaan kiristellen. — Gruša, sinä tahdot, että kaikki kävisi kunniallisesti, mutta minä olen varas. Minä varastin Katjkalta rahaa… Häpeä, häpeä!
— Katjkalta? Tuolta neidiltäkö? Ei, sinä et ole varastanut. Anna hänelle takaisin, ota minulta… Mitä huudat! Nyt on kaikki minun omani myös sinun. Mitä me rahalla teemme? Me joisimme ne kuitenkin… Olemme sitä maata, että joisimme. Menemme yhdessä mieluummin maata kyntämään. Minä tahdon muokata maata näillä käsillä. Täytyy tehdä työtä, kuuletko? Aljoša käski. Minusta ei tule sinun rakastajattaresi, minä olen uskollinen sinulle, olen sinun orjasi, teen työtä sinua varten. Me menemme neidin luo ja kumarramme molemmat pyytäen häneltä anteeksi ja lähdemme täältä pois. Jos hän ei anna anteeksi, niin lähdemme kuitenkin. Vie sinä hänelle rahat ja rakasta minua… Häntä älä rakasta. Älä enää rakasta häntä. Jos rupeat rakastamaan, niin minä kuristan hänet. Minä puhkaisen neulalla hänen molemmat silmänsä.