— Tuollahan tuo Gasin on rikas mies; mene hänen luokseen!
— Gasin tänään huilaa, veliseni, juopi kaikki rahansa.
— Hänellä on parikymmentä ruplaa, huomautti toinen. — Viinakauppa on edullista.
— No ettekös huoli vieraasta? Syönpähän sitten ruunun ruokaa.
— Mene teetä pyytämään. Tuolla herrat juovat teetä.
— Mitkä herrat, eihän täällä ole herroja; samanlaisia ovat kuin mekin, murahti eräs nurkassa istuva jörönnäköinen vanki. Tähän asti ei hän ollut sanonut sanaakaan.
— Joisihan sitä teetäkin, vaan en ilkeä pyytää: meillä on arvontuntoa! huomautti paksuhuulinen vanki katsoen ystävällisesti meihin.
— Jos tahdotte, niin saatte minulta, sanoin minä hänelle. —
Haluttaako?
— Vielähän kysytte! Kuinkas ei haluttaisi! — Hän tuli pöydän ääreen.
— Katsoppas vaan, kotonaan särpi kaalia tallukasta, vaan täällä teetä tahtoo; herrasjuomaa tavottelee, virkkoi jörönnäköinen vanki.