I.

Vihdoinkin siis olen palannut neljätoista päivää kestäneeltä matkaltani. Meikäläiset ovat jo oleskelleet kolme päivää täällä Roulettenburgissa. Minä luulin heidän, jumala ties, kuinka hartaasti, jo odottaneen minua, mutta siinä petyin. Kenraali näytti hyvin kopealta, puhutteli minua ylhäisesti ja lähetti sitte sisarensa luo. Epäilemättä ovat he jostain saaneet rahoja. Minusta tuntui myöskin kenraali olevan vähän hämillään, kun tapasi minut. Menin hänen sisarensa luo. Marja Filippovna puuhasi jotain suurella kiireellä ja puhutteli minua vaan ohimennen. Rahat otti hän kumminkin vastaan ja laski ne, sekä kuunteli kertomiani matkauutisia. Päivällisille odotettiin markiisi Degrieriä ja sitäpaitsi erästä englantilaista — kaikki piti tavallisuuden mukaan olla suurellista, aivankuin Moskovassa, olihan nyt saatu rahoja. Polina Aleksandrovna minut nähdessään kysyi, miksi olen viipynyt niin kauvan poissa, ja meni tiehensä vastausta odottamatta. Selvästi tekee hän sen tarkotuksella. Täytynee puhua kerran suumme puhtaaksi toisillemme — näkyy karttuneen yhtä ja toista poissaollessanikin.

Sain pienen huoneen hotellin neljännessä kerroksessa. Täällä sanotaan minun kuuluvan "kenraalin seurueeseen". Kaikesta päättäen on hänen onnistunut joutua puheenaineeksi. Kenraalia pidetään täällä yleisesti upporikkaana venäläisenä ylimyksenä. Heti aamupäivällä antoi hän minulle tehtäväksi vaihtaa kaksi tuhannen frankin seteliä. Vaihdoin ne hotellin konttoorissa. Nyt meitä tietysti pidetään miljoonan omistajina, ainakin viikon ajan. Olisin ottanut Mishan ja Nadjan mukaani kävelemään, mutta rappusilla huudettiin minut takaisin kenraalin luokse — hän suvaitsi kysyä, mihin aijon lasten kanssa lähteä. Omituista, hän ei voi katsoa minua suoraan silmiin. Kun hän joskus yrittää tehdä sen, vastaan hänelle niin halveksivalla, läpitunkevalla katseella, että hän joutuu hämilleen. Juhlallisin, katkonaisin lausein, jotka lopulta kokonaan sekaantuivat, ilmoitti hän minulle, etten saisi lasten kanssa oleskella huvilasalin läheisyydessä, vaan veisin heidät puistoon kävelemään. Puheessaan hän kiivastumistaan kiivastui ja virkkoi lopuksi töykeästi: "Te voisitte, kukaties, mennä niin pitkälle, että vihdoin veisitte lapsetkin pelisaleihin, ruletin ääreen. Suokaa anteeksi, mutta minä tiedän teidän olevan sangen kevytmielisen ja voisitte ajattelemattomuudessanne mennä niin pitkälle, että rupeisitte pelaamaankin. Minä en suinkaan ole teidän neuvonantajanne enkä halua siksi ruvetakaan, mutta joka tapauksessa voinen vaatia, että te ette saata minulle ikävyyksiä…"