Päivällispöydässä olin taas kovin ärtyneellä tuulella aivankuin kolme päivää takaperinkin. Ranskalainen ja neiti Blanche olivat tavallisuuden mukaan vierainamme. Saatiin tietää minun olleen pelisalissa. Neiti Blanche oli ollut siellä ja sattunut näkemään urostyöni. Ranskalainen kysyi minulta, pelasinko omilla rahoillani. Hän on varmaan arvannut minun pelanneen Polinalle — tässä täytyy piillä jotain. Tietysti minä valehtelin rahojen olleen omiani. Kenraali kummasteli kovin; mistä olin voinut saada niin paljon rahoja? Minä selitin alottaneeni 10:llä fredrichsd'orilla ja voittaneeni kuusi tai seitsemän kertaa perätysten, joten mulla lopulta oli 5 tai 6 tuhatta guldenia hallussani, senjälkeen olin menettänyt kaikki kahdella kertaa.
Selitykseni oli hyvin todenmukainen. Puhuessani katsahdin Polinaan, mutta hänen ilmeestään en voinut päättää mitään erityistä. Hän ei väittänyt sanojani valheeksi, ja siitä päätin hänen olleen hyvillään, etten ilmaissut hänen osallisuuttaan asiassa. "Joka tapauksessa", ajattelin, "täyttää hän lupauksensa ja antaa minulle pyytämäni selitykset."
Luulin kenraalin alkavan taas minua nuhdella, mutta hän ei sanonut mitään. Kasvonsa vaan ilmaisivat suurta mielenliikutusta ja levottomuutta. Ehkä hänen oli vaikeassa asemassaan epämieluista kuulla, että niin kevytmielisesti olin päästänyt sellaisen summan livahtamaan käsistäni.
Luulen hänellä eilen illalla olleen kiivaan kohtauksen ranskalaisen kanssa. He sulkeutuivat erääseen huoneeseen ja puhuivat siellä kauvan kovaäänisesti jostain, mitä lie ollut. Ranskalainen lähti sieltä hyvin kiihtyneenä, mutta tuli tänä aamuna kenraalin luo takaisin — nähtävästi jatkamaan eilistä keskustelua.
Kun ranskalainen sai kuulla minun pelitappiostani, huomautti hän pilkallisella, melkein ilkeällä äänellä, että sellaisissa tapauksissa pitäisi käyttäytyä viisaammin. Jostain syystä hän vielä lisäsi, että vaikka venäläiset paljon pelaavat, eivät he kuitenkaan ole siihen kykeneviä.
"Minun mielestäni on ruletti juuri keksittykin venäläisiä varten", vastasin minä.
Halveksiva hymyily oli ranskalaisen ainoa vastaus väitteeseeni, jonka jälkeen minä huomautin pelaamisen joka tapauksessa olevan väärin, ja että siis sanoessani maanmiehiäni pelaajiksi paremmin moitin kuin haukuin heitä.
"Mitenkä selitätte tämän väitteenne", kysyi ranskalainen.
"Aivan yksinkertaisesti", vastasin minä — "venäläisellä ei ole pääoman kokoamisen taitoa, ominaista länsieuroopalaisille sivistyneille, jotka pitävät sitä maallisen onnensa varsinaisena perustuksena. Mutta venäläinen, joka on sangen ymmärtämätön rahojen kokoamisessa, osaa tuhlatakin, jos sattuu käsiinsä saamaan rahoja, mitä mielettömimmällä tavalla. Ja kun me kumminkin tarvitsemme rahoja, niinkuin kaikki muutkin, olemme sangen tyytyväiset sellaisiin keinoihin kuin esim. ruletti, jolla mies parissa tunnissa voi vaivatta tulla rikkaaksi. Peli siis aivan erityisesti viehättää juuri meitä, ja kun me pelaamme kevytmielisesti ja huolimattomasti, niin me menetämme."
"Onhan tuo osaksi totta", sanoi ranskalainen itserakkaasti.