"Pari vahvaa kantajaa voi helposti viedä teidät sinne", sanoin minä.
Nyt lähestyi lastenhoitajatar Feodossja kenraalin molempain lasten kera isoäitiä.
"Ei suuteloita, lapset! Minä en mielelläni suutele lapsia. Ne aina niin tuhrivat nenänsä. Miltäs täällä tuntuu, Fedossja?"
"Täällä on hyvin, hyvin hauskaa, äitiseni, Antonida Vasiljevna", vastasi Fedossja. "Entäs te, äitiseni? Me jo niin teitä surimme."
"Tiedän, sinä olet rehellinen sielu, Fedossja. — Nuo ovat kai teidän vieraitanne", jatkoi hän kääntyen Polinaan ja viittasi ruhtinaaseen ja saksalaiseen. "Mikä räpäle tuo lasisilmänen on?"
"Se on ruhtinas Nilski, isoäiti", kuiskasi Polina.
"Aha, venäläinen siis! En luullut hänen ymmärtävän. Ei tainnut kuullakaan. Mr. Astleyn olen jo nähnyt. Tuossapa hän taas onkin. Hyvää päivää, mr. Astley!"
Englantilainen kumarsi äänetönnä.
"Mitä hyvää te minulle sanoisitte? Sanokaa jotain! Käännä se hänelle,
Praskovja."
Polina tulkitsi.