"Mitä sinä et tiedä? Ehk'et sinä malta ruletin äärestä lähteä? Kaikki olet kai jo pelissä menettänyt?"
Kenraali oli niin säikähtynyt tästä odottamattomasta hyökkäyksestä, ettei kyennyt heti vastaamaan.
"Ruletin äärestä? Minä? Minun asemassani…? Ajatelkaa, täti, mitä te puhutte! Näyttää kuin olisitte vielä sairas…"
"No, älä sinä vaan valehtele, älä valehtele, isäseni. Kyllä minä tiedän, ei sinua sieltä vähällä saa lähtemään. Minä tahtoisin kerran nähdä sen teidän rulettinne. Vaikka jo tänä päivänä. Sinä, Praskovja, saat sanoa minulle, mitä täällä on nähtävää, ja Aleksei Ivanovitsh näyttää minulle niitä, ja sinä, Potapytsh, kirjoitat muistiin kaikki, jottemme unohda mitään. Mitäs täällä nyt on sitten", kääntyi hän Polinalta kysymään.
"Tässä lähellä on linnanrauniot, sitten on Schlangenberg."
"Mikä se Schlangenberg on, puisto vai?
"Ei se ole puisto, se cm vuori, siellä on point."
"Mikä point?"
"Point de vue, vuoren korkein huippu, josta on verraton näköala."
"Voisinko sinne ylös asti mennä kantotuolissa?