Samalla hetkellä kuului hiljaista naputusta oveen, ja heti sen perästä ilmestyi kynnykselle eräs hotellin palvelija ja hänen jälessään Potapytsh. He tulivat isoäidin asioissa. Tämä oli käskenyt hakea minut ja heti viedä hänen luokseen.
"Hän on suuttunut", sanoi Potapytsh.
"Kellohan on vasta puoli neljä."
"Hän ei ole voinut nukkua, vääntelehtii lakkaamatta sinne tänne, sitten nousi hän ja käski meidän tuoda kantotuolin esiin. Sitten lähetti hän meidät teitä hakemaan. Hän itse on jo portailla."
"Se kiusanhenki", huudahti Degrier vihoissaan.
Todellakin tapasin isoäidin jo terassilla. Hän oli hyvin suuttunut, kun en heti ollut tullut. Klo 4:ään asti hän ei ollut malttanut odottaa.
"No, antakaa mennä", huusi hän, ja me lähdimme taas pelisaliin.
X.
Isoäiti oli kovin äreällä tuulella. Pelaaminen oli nähtävästi noussut hänelle päähän. Hänen ajatuksensa olivat kokonaan kiintyneet rulettiin, kaikki muu oli hänelle yhdentekevää. Tällä kertaa hän teki tuskin yhtäkään kysymystä koko matkalla. Kerran vaan, kun eräs ylhäinen pari ajoi ohi komeissa vaunuissa, kysyi hän: "Keitä ne olivat?"
Hän teki tämän kysymyksen aivan koneellisesti eikä ollenkaan kuunnellut minun vastaustani. Muutenkin hän puhui hyvin vähän, heittelehti vaan levottomasti kantotuolissaan. Tultuamme kylpypaviljongin läheisyyteen, satuimme näkemään parooni Wurmerhelmin rouvineen. Kun osoitin ne hänelle, katsoi hän tylsästi heihin ja vastasi välinpitämättömästi: "Vai niin". Sitten kääntyi hän Potapytshiin ja Marfaan, jotka kävelivät kantotuolin jälessä.