Viidennellä kerralla kadotti hän kuitenkin kärsivällisyytensä.
"Hiiteen tuo kirottu zero! Mutta pane nämät 4,000 guldenia punaselle.
"Isoäiti, se on liian paljon; jospa nyt ei sattuisikaan punaselle", koetin minä estellä.
Hän suuttui niin, että oli vähällä lyödä minua. Eihän siinä mikään auttanut, täytyi panna taas neljä seteliä punaselle. Pyörä alkoi liikkua; isoäiti istui ylpeänä pää pystyssä tuolissaan ja näytti olevan varma voitostaan.
"Zero", ilmoitti pelinhoitaja ja valmistausi haalimaan panosta talteensa.
Isoäiti ei ensin näyttänyt tajuavan, mitä oli tapahtunut. Vasta kun hänen 4,000 guldeniansa ja muut rahat pöydältä korjattiin pankin kassaan, selvisi hänelle, että tuo kauhea zero, joka oli tullut meille maksamaan noin 200 fredrichsd'oria, oli sattunut samassa silmänräpäyksessä kun hän oli hyljännyt sen. Tämä oli jo toki liikaa isoäiti-paralle. Voihkaisten ääneen löi hän kätensä yhteen, että sali kajahti, ja kaikki alkoivat nauraa.
"Isäseni, nyt tuo kirottu kuitenkin sattui! — Mutta kenen on syy? Sinun! Kaikki sinun syysi! Sinähän se tässä koko ajan seisoit ja kieltelit."
"Minä olen koettanut katsoa teidän parastanne, isoäiti. Voinkos minä vastata onnen sattumasta?"
"Minä sinulle näytän onnen sattuman! Suoriu paikalla tiehesi siitä", raivosi isoäiti.
"Hyvästi, isoäiti", sanoin minä aikoen lähteä.