"Se on totta, ei käy laatuun. Eihän kenraali nyt voisi… Entäs isoäiti", huudahdin äkkiä.
Polina katseli minua hajamielisenä ja tyytymättömänä.
Vihdoin sanoi hän ärtyisesti: "Mitäpä hyötyä isoäidistä olisi? Hänen puoleensa en kumminkaan aijo kääntyä… En aijo ruveta armoilla elämään", lisäsi hän närkästyneenä.
"Mutta mitäs on tehtävä", huudahdin minä, "ja kuinka, kuinka te voitte rakastaa tätä Degrieriä? Se konna! Tahdotteko, minä tapan hänet kaksintaistelussa? Missä hän nyt on?"
"Hän on Frankfurtissa ja aikoo viipyä siellä kolme päivää."
"Sanokaa sana vaan, ja minä lähden sinne huomenna, heti, ensi junalla", huudahdin mielettömässä kiihkossani.
Hän naurahti.
"Ja jos hän silloin sanoo teille: maksakaa ensin takaisin mun 50,000 frankiani. — Mitä varten ryhtyä kaksintaisteluun? Tyhmyyksiä!"
"Mutta kuinka, millä tavalla sitten saamme nuo 50,000 frankia", huusin hampaitani kiristellen. "Niitä ei, totisesti, poljeta maasta silmänräpäyksessä! — Kuulkaa, mitä sanotte mr. Astleysta", kysäsin yhtäkkiä.
Hänen silmänsä salamoivat kiukusta.