— Niin, kyllä me joimme pullollisen yhteensä … miksikä sitä kieltäisin … uitti samppanjassa!
— Palkkanne joitte … eikö totta? kaikkea käytätte te hyväksenne! Raskolnikov nauroi. — Ei merkitse mitään, poika hyvä, ei tee mitään! lisäsi hän taputtaen Sametovia olkapäälle: — Enhän tarkota mitään pahaa, vain leikillä, kaikessa ystävyydessä, kuten tuo maalari sano Mitkaa löylyttäessään … tuossa vanhuksen jutussa.
— Mitä tiedätte siitä?
— Tiedän siitä ehkä enemmän kuin te!
— Te olette niin kummallinen… Te ette varmastikaan ole vielä terve?
Teidän ei olisi tullut lähteä vuoteesta jo näin varahin!
— Tunnun siis teistä kummalliselta?
— Niin. Mitä te luette … sanomalehtiä?
— Niin, sanomalehtiä.
— Onko niissä monestakin tulipalosta?
— Ei, tulipalot eivät kiinnitä minun mieltäni. Hän heitti Sametoviin sangen omituisen silmäyksen, ja pilkallinen hymy väikkyi taas hänen huulillaan. — Ei, en minä lukenut tulipaloista, jatkoi hän iskien silmää Sametoville. — Mutta tunnusta vain, poika hyvä, että sinä sangen mielelläsi tahtoisit tietää, mistä minä juuri luin?