— Millaista työtä?
— Minä tuumin … vastasi Raskolnikov vakavasti, sitten valjeten.
Nastasja oli pakahtua nauruun. Hän oli sellanen joka ei paljoa vaatinut nauraakseen; hän nauroi melkein lakkaamatta, niin että koko hänen ruumiinsa heilui, siksi kunnes hän alkoi voida pahoin siitä.
— Oletko jo ajatellut itsellesi paljonkin rahaa? sai hän vihdoin viimeinkin sanotuksi.
— Saappaitta ei voi antaa opetusta. Sitäpaitsi syljen kaikelle.
— Varo vaan ettet sylje kaivoon. [Älä sylje kaivoon, voipa tapahtua, että saat juoda kaivosta; venäläinen sananlasku.]
— Lapsia opettamalla saa vaan paljasta vaskea. Mitä muutamalla kopeekalla tekee? jatkoi hän välinpitämättömästi ikäänkuin hän itse olisi vastannut omiin ajatuksiinsa.
— Vai niin, sinä tahtoisit mieluummin saada suuren pääoman kerrallaan.
Raskolnikov katsahti tyttöön ankara ilme kasvoillaan.
— Aivan niin, suuren pääoman kerrallaan, vastasi hän hetken vaijettuaan kuuluvalla äänellä.