— Mitä se oli? Mitä olette kuullut, ehättävät molemmat naiset yhtä aikaa sanomaan.
— Asia itsessään ei juuri ole niin eriskummainen. Sain nimittäin tietää, että tämä avioliitto, joka oli päätetty, ja joka ainoastaan morsiamen kuoleman tähden estyi, ei ensinkään ollut Pashenka Sarnitsinin toivomuksen mukainen, Sitäpaitsi sanotaan, että morsian ei ollut kaunis, se on, väitettiin hänen olevan ruman … ja sairaloisen … ja naurettavan; mutta kuitenkin arvellaan hänellä olleen edullisiakin puolia. Ainakin on hänellä täytynyt olla muutamia … muuten olisi kaikki selittämätöntä … mitään myötäjäisiä hänellä ei ollut, eikä Rodja luonnollisesti siihen katsonutkaan… On tosiaankin vaikea tuomita sellaisessa asiassa.
— Olen vakuutettu siitä, että hän myöskin ansaitsi Rodjan rakkauden, sanoi Avdotja Romanovna.
— Jumala antakoon minulle anteeksi, mutta minä iloitsin silloin hänen kuolemastaan, vaikka en tiennyt, kumpi heistä olisi tehnyt toisensa enemmän onnettomaksi, sanoi Pulcheria Alexandrovna ja alkoi sitten alituisten keskeytysten vallitessa ja sillä aikaa kun hän yhä katseli Dunjaa — joka ilmeisesti kiusasi häntä — jälleen kysellä siitä kohtauksesta, joka päivää ennen oli sattunut Rodjan ja Lushinin välillä. Tämä kohtaus häntä eniten oli huolestuttanut. Hän oli levoton ja vapisi. Rasumihin kertoi vielä kerran kaikki juurtajaksain ja lisäsi sen loppupäätöksen, johon hän itse oli tullut; hän syytti Raskolnikovia Pietari Petrovitshin loukkaamisesta ja katsoi hänen sairauttansa hyvin vähäpätöiseksi puolustukseksi.
— Hän oli jo ennen sairastumistaan päättänyt, lisäsi hän.
— Se on myös minun mielipiteeni, sanoi Pulcheria Alexandrovna masentuneena. Muuten kummasteli hän sitä, että Rasumihin puhui niin varovasti, melkeinpä kunnioittavasti Pietari Petrovitshista; tämän huomasi myös Avdotja Romanovna.
— Se on siis teidän ajatuksenne Pietari Petrovitshista? Pulcheria
Alexandrovna ei voinut olla hymyilemättä.
— Tyttärenne tulevasta miehestä ei minulla voi olla muuta ajatusta, vastasi Rasumihin, en sano sitä ainoastaan kohteliaisuudesta … vaan aivan yksinkertaisesti sentähden, että Avdotja Romanovna itse vapaaehtoisesti on valinnut hänet miehekseen. Kun eilen niin pahasti puhuin hänestä, johtui se siitä, että olin liian juovuksissa … ja ilman tietoa ja ymmärrystä, niin, vallan ilman tietoa ja ymmärrystä, olin vallan menettänyt järkeni … ja tänään häpeän sentähden. Hän punastui ja vaikeni. Avdotja Romanovna punastui myöskin, mutta ei katkaissut hiljaisuutta. Hän ei ollut virkkanut sanaakaan, kun oli puhe Lushinista.
Mutta Pulcheria Alexandrovna olisi näennäisesti älytön, jos hän ilman tyttärensä apua jatkaisi keskustelua tästä aineesta. Vihdoin päätti hän änkyttäen, vähän väliä luoden kysyvän katseen tyttäreensä, tehdä huomautuksen, että oli seikka, joka erittäin raskaasti painoi hänen mieltänsä.
— Näettekö, Dimitri Prokofjitsh, alkoi hän — eikö totta, Dunetshko, voin olla aivan vilpitön Dimitri Prokofjitsiä kohtaan?