— Ah, millainen irvihammas sinä olet! huudahti Rasumihin punastuen ja masentuen minkä jälkeen hän nousi.
Pulcheria Alexandrovna hymyili ja Raskolnikov nauroi ääneensä.
— Minne sinä menet?
— Minun täytyy poistua. Minun täytyy välttämättömästi…
— Ei mikään ole välttämätöntä. Jää tänne. Sinä tahdot kai lähteä, koska
Sosimov on lähtenyt? Ei sinun tarvitse. Mitä kello on? Jo kaksitoista?
Kuinka kaunis tuo kello on, Dunja. Miksi nyt olet niin hiljaa? Pitääkö
minun aina puhua yksin?
— Kello on lahja Marfa Petrovnalta, vastasi Dunja.
— Se on hyvin kallisarvoinen, lisäsi Pulcheria Alexandrovna.
— Todellakin! Mutta se on niin suuri, melkein liian suuri naiselle.
— Minä pidän myöskin sitä suurena, vastasi Dunja.
— Luulin sen olevan lahjan Lushinilta, sanoi Raskolnikov.