— Olemme niin muodoin naapureja, jatkoi tuntematon. Olen ainoastaan kolme päivää ollut kaupungissa. Hyvästi!
Sonja ei vastannut. Ovi avattiin ja hän kiirehti huoneeseensa.
* * * * *
Matkalla Porfyriuksen luo näkyi Rasumihinissa voimakasta mielenliikutusta.
— Olen sangen ilonen, veljeni, sanoi hän useampia kertoja, — oli hauskaa!… olen sangen iloinen.
— Mistä sinä oikeastaan iloitset? ajatteli Raskolnikov.
— Minähän en tiennyt, että sinäkin olet pantannut jotakin tuolle vanhalle akalle. Onko siitä pitkä aika, kun viimeksi olit hänen luonaan?
— Koska viimeksi kävin siellä! Raskolnikov vaikeni ja oli ajattelevinaan. — Niin, nyt tiedän! Luulen että olin kolme päivää ennen hänen kuolemaansa hänen luonaan. En voi vieläkään lunastaa panttejani, sillä minulla ei ole kuin rupla rahaa jälellä, saan kiittää kirottua kuumekohtausta, joka minulla oli eilen!…
Hän mainitsi kuumekohtauksen erityisellä painolla.
— Se oli siis sentähden, kun sinä sillä kertaa niin … hämmästyit, sanoi Rasumihin. Kuumeesi kestäessä sinä haaveksit yhä sormuksista ja vitjoista. Nyt käsitän kaikki.