— Mihinkä kummituksiin?
— Tavallisiin kummituksiin, luonnollisesti. Onko muitakin olemassa?
— Mutta uskotteko itse niihin?
— En, se on — niin, minä uskon.
— Oletteko nähnyt niitä?
Svidrigailov katsoi häneen omituisesti.
— Marfa Petrovna tervehtii minua joskus, sanoi hän ja väänsi suunsa omituiseen hymyilyyn.
— Mitä sanotte? Tervehtiikö hän teitä?
— Kyllä, hän on jo ollut minun luonani kolme kertaa. Ensimmäisen kerran näin minä hänet hautajaispäivänä tuntia jälkeen paluumme kirkkopihalta. Se oli päivää ennen Pietariin lähtöäni. Toisen kerran näin minä hänet aikaiseen aamulla Pikku-Visheran asemalla ja kolmannen kerran tunti sitten huoneessa, jossa asun. Minä olin aivan yksinäni.
— Ja hereilläkö?