— Hyvä! Puhukaa sitten, mutta kiiruhtakaa.
— Olen varma siitä, että olette jo muodostanut itsellenne mielipiteen Pietari Petrovitsh Lushinista, joka on vaimoni sukulainen. Hän ei ole sopiva mies Avdotja Romanovnalle. Minun mielipiteeni mukaan uhrautui jälkimäinen hyvin jalomielisesti perheensä eduksi. Kaikesta siitä, mitä teistä olen kuullut, arvelen minä, että olisitte hyvin tyytyväinen, jos tämä naiminen ei tulisi tapahtumaan. Nyt, kun minä henkilökohtasesti olen oppinut teidän tuntemaan olen minä aivan varma siitä.
— Se on hyvin lapsellisesti tehty, eli, anteeksi että sanon sen, hyvin hävyttömästi, sanoi Raskolnikov.
— Te luulette, että minä puhun omista asioistani. Te voitte olla huoleti Rodion Romanovitsh. Jos minä tahtoisin edistää omia asioitani, voisin minä tuskin puhua näin avonaisesti. Tässä suhteessa voisin minä paljastaa teille sielutieteellisen salaisuuden. Minä tahdon niinollen tunnustaa, ettei minussa tässä silmänräpäyksessä ole pienintäkään vetoa Avdotja Romanovnaan. Minua kyllä ihmetyttää, sillä olen häntä lämpimästi rakastanut.
— Milloin te muodostitte tämän mielipiteen?
— Olen jo kauvan aikaa uskonut, että kiintymykseni oli loppunut, mutta vasta matkallani Pietariin selvisi se minulle täydellisesti. Mutta ollessani Moskovassa ajattelin todellakin pyytää Avdotja Romanovnan kättä ja saattaa Pietari Lushin osattomaksi.
— Antakaa anteeksi, että keskeytän, mutta puhukaa niin lyhyesti kuin mahdollista. Minulla on kiire päästä matkalle.
— Aivan kernaasti. Koska olen tullut tänne ja päättänyt ryhtyä matkaan, tahdoin tehdä välttämättömiä varustuksia. Lapseni ovat jääneet tätinsä luokse. He ovat rikkaita, eivätkä tarvitse minua. Minä puolestani pidän ainoastaan sen, minkä Marfa Petrovna vuosi sitten minulle lahjoitti. Ennen matkaani tahdoin minä kuitenkin tehdä lopun asioistani herra Lushinin kanssa. Hän oli syynä siihen, että minä tulin Marfa Petrovnan viholliseksi, saadessani tietää, että hän järjesteli avioliittoa Avdotja Romanovnan kanssa. Nyt toivoisin tapaavani Avdotja Romanovnan, voidakseni vakuuttaa, ettei hänellä ole vähintäkään etua naimisestaan Lushinin kanssa, vaan että hän päinvastoin tulee hänen kanssaan onnettomaksi. Minä tahdon myöskin pyytää häneltä anteeksi kaiken sen mielipahan, mitä olen hänelle tuottanut ja pyytää myönnytystä saadakseni antaa hänelle kymmenentuhatta ruplaa tällä tavoin helpottaakseni hänen eroamistaan Pietari Petrovitsh Lushinista.
— Mutta oletteko te aivan hullu? Kuinka te rohkenette sanoa jotakin sellaista?
— Minä kyllä uskoin, että te kiivastuisitte; mutta minä vakuutan, etten tarvitse näitä rahoja. Minä tarjoan ne ilman sala-ajatusta, ilman pienintäkään ehtoa. Tulevaisuus on sen näyttävä. Minä tahdon perin mielelläni antaa hänelle tämän lahjan, koska olen tuottanut hänelle ikävyyksiä. Tahdon aivan yksinkertaisesti tehdä hänelle palveluksen. Sitäpaitsi aijon minä pian naida aivan pian. Älkää suuttuko Rodion Romanovitsh, vaan ajatelkaa tyynesti asiaa. Svidrigailov itse oli tätä sanoissaan hyvin tyyni ja kylmäverinen.