— Näitkö sinä hänet? kysyi Raskolnikov hetken hiljaisuuden kuluttua.
— Kyllä, minä panin hänet tarkasti merkille.
— Näitkö sinä hänet todellakin oikein tarkasti? kysyi Raskolnikov.
— Kyllä… Minä muistan aivan hyvin hänen piirteensä ja voisin hänet tuntea tuhansien joukosta. Minulla on hyvä muisti henkilöitten tuntemisessa.
He vaikenivat taasen.
— Hm … juuri sentähden… mumisi Raskolnikov, minä ajattelin nimittäin … minusta tuntuu yhäti … niinkuin se olisi ollut ainoastaan harhakuva…
— Mitä sinä puhut? Minä en oikein ymmärrä.
— Niin te sanotte kaikki, että minä olen hullu. Ja nyt minusta tuntuu niinkuin todellakin olisin tullut hulluksi ja ainoastaan nähnyt kummituksen.
— Mutta, kuinka sinä sitten voit?…
— Kukas tietää? Ehkä olen hullu ja ehkä kaikki mitä on näinä päivinä tapahtunut on kuvittelua.