— Ja minulla saattoi myös olla omat syyni, vaikkette te saa niitä tietää.
Raskolnikov tuki oikeaa kyynärvartta pöytään, pani leukansa käteensä ja katseli tarkkaavasti Svidrigailovia.
Siinä oli todellakin omituiset kasvot. Ne muistuttivat naamaria punaisine poskineen ja huulineen. Parta oli vaaleanruskea ja päätä peitti paksu, vaalea tukka. Silmät olivat liian siniset ja katse oli tylsä ja liikkumaton. Svidrigailovin puku oli keikarimaisen hieno, ja sormessaan oli hänellä sinettisormus, joka oli jalokivellä koristettu.
— Onko minun siis teidän puoleltannekin odotettava mielipahaa? sanoi Raskolnikov äkkiä. Vaikka te luultavasti olette vaarallisin minulle, ei minulla kuitenkaan ole halua kauvemmin teeskennellä. Olen tullut tänne avomielisesti antaakseni teidän ymmärtää, että jos teillä vielä on sama toivo sisareni suhteen ja luulette voivanne voittaa toivomuksenne käyttämällä hyväksenne saamaanne silmäystä oloihini, tapan teidät ennenkuin onnistutte toimittamaan minua vankilaan. Minä annan teille sanani siitä ja te tiedätte, että voin sen pitää. Jos teillä on mitä sanomista minulle, niin kiiruhtakaa, sillä aika on kallista ja kohta on ehkä myöhästä.
— Miksi teillä on sellanen kiire? kysyi Svidrigailov tarkastellen häntä uteliaasti.
— Jokainen menee matkaansa, sanoi Raskolnikov synkkänä ja kärsimättömänä.
— Äsken pyysitte minua olemaan avosydämisen ja ensimäisen kysymyksen tehtyäni te kieltäydytte siihen vastaamasta, sanoi Svidrigailov hymyillen. — Te uskotte lakkaamatta, että minulla on joitakin tarkotuksia ja siksi katselette minua epäilyksellä. Muuten se selkiää sangen helposti teidän asemastanne. Mutta niin mielelläni kuin haluankin olla yhtä mieltä kanssanne, en kuitenkaan välitä koettaa saada teitä uskomaan sitä. Peli ei ole, Jumal'auta, panoksen arvonen. Minä en aikonut ollenkaan puhua kanssanne mistään erikoisesta.
— Mitä sitten tahdoitte minusta? Tehän etsitte minut käsiinne!
— Aivan yksinkertaisesti siitä syystä kun pidin teitä mieltäkiinnittävänä tutkimuksen esineenä. Te kiinnitätte mieltäni juuri tuon asemanne fantastisuuden vuoksi. Sitä paitsi olette sellasen henkilön veli, joka suuresti kiinnitti mieltäni ja minä kuulin siihen aikaan paljon puhuttavan teistä. Siitä vedin sen johtopäätöksen, että teillä oli suuri vaikutus tuohon henkilöön. Onko siinä tarpeeksi, hi, hi, hi? Minä tunnustan, että teidän kysymyksenne on aivan liian mutkikas ja että minä tuskin tiedän, miten voin vastata siihen. Nyt olette esim. tullut luokseni saadaksenne vain tietää jotakin uutta minulta, eikö totta? Eikö niin? kysyi Svidrigailov viekkaasti hymyillen. — Te kuvittelette mielessänne, että minä jo ollessani matkalla tänne, vaunussa luotin teihin, toivoin teidän avullanne saavani tietää jotakin uutta. Siinä näette, millaisia kapitalisteja olemme!
— Mitä te tarkotatte?