— Mitä vastaan siihen? Tiedänkö ehkä itse sen? Te näette, millasessa kurjassa majatalossa kulutan aikaani. Miten minä viihdyn? Minä en viihdy, sitä en tee ollenkaan, mutta jossakin on aikaansa vietettävä. No, entä tuo Kolja raukka … te näitte hänet äsken. Olisinpa edes suursyömäri… En ole edes sitäkään. Katsokaas vain, millä herkuilla rasvaan itseäni. (Hän osoitti sormellaan muuatta nurkkaa, jossa oli mitä ruokahalun-vastasin pihvi ja perunoita pienellä pöydällä.) Apropos, oletko jo syönyt? Minä söin hieman aamiaista, mutta enempää en jaksanut. Viiniä en juo, vain samppanjaa, ja sitäkin vain yhden lasillisen illassa, mutta jo siitäkin sain päänsärkyä. Tänään otin pullollisen kohottaakseni mielialaani, sillä aijoin lähteä pois, ja siksi näette minut tavattomassa mielentilassa. Tämä on myös syy, miksi halusin piilottautua kuin koulupoika; minä pelkäsin, että te saattaisitte tulla häiritsemään minun tehtävääni. Näyttää siltä (hän katsoi kelloon), kuin olisi minulla vielä aikaa puhua hetkinen kanssanne, se on vasta puoli viisi… Uskokaa minua, minä olisin ihastunut, jospa minulla vain olisi jotakin tehtävää, olisin esim. tilanomistaja, isä tai edes ulaani, valokuvaaja tai sanomalehtineekeri … minä en ole mitään, en kerrassaan mitään. Minulla ei ole mitään erikoisalaa. Se on sangen väsyttävää. Toivoisin tosiaankin saavani kuulla teiltäkin jotakin uutta.
— Kuka te siis tosiaan olette ja miksi olette tullut tänne?
— Kukako olen? Senhän tiedätte … aatelismies… Olen palvellut kaksi vuotta ratsuväessä ja sitten olen kuleksinut täällä Pietarissa jonkun aikaa; sitten menin naimisiin Marfa Petrovnan kanssa ja elin hänen kanssaan maalla. Siinä koko elämäkertani.
— Te olette peluri myöskin, luulen ma?
— En, väärinpeluri ei ole peluri!
— Te olette siis pelannut väärin?
— Niin, olen pelannut väärin!
— Oo, sitten kai olette myös ollut vangittuna?
— Ehkä. Entä sitten?…
— Teillä kai on ollut tilaisuus haastaa vastustajanne kaksintaisteluun … tai sen tapaseen; se vaikuttaa virkistävästi!