Heidän tultuaan kadulle, sanoi Svidrigailov:
— Te menette oikealle, minä vasemmalle tai päinvastoin, joka tapauksessa … adieu mon plaisir! Me kohtaamme kyllä.
Ja hän läksi oikealle Heinätoria kohti.
V.
Raskolnikov läksi hänen jälkeensä.
— Mitä tämä merkitsee? huusi Svidrigailov kääntyen… — Minähän muistan sanoneeni teille…
— Se merkitsee, ettette nyt pääse eroon minusta.
— Mitä?
Molemmat pysähtyivät hetkeksi toistensa eteen ja mittasivat toisiaan katseillaan.
— Kaikesta puolijuopuneesta puheestanne, alkoi Raskolnikov, — olen huomannut, ettette vielä ole luopunut katalista suunnitelmistanne sisareni suhteen, vaan että enemmän kuin ennen haudotte tuumia mielessänne. Minä tiedän, että sisareni sai tänä aamuna kirjeen. Koko yhdessäolomme ajan olette ollut sangen levoton. Voihan olla niinkin, että viime aikoina olette keksinyt jonkun toisenkin naisen, mutta minä tahdon henkilökohtasesti tulla vakuutetuksi siitä…