— Mitenkö sitten kävi? Tuskin oli hän keksinyt korvarenkaat ennenkuin hän jo unohti työnsä ja Mitkan, tarttui lakkiinsa, kiiruhti Duskinin luo ja sai, kuten tiedät, häneltä ruplan; hän sanoi hänelle löytäneensä korvarenkaat kadulta; sitten hän alkoi juoda. Mutta murhan johdosta lausui hän samaa kuin ennenkin: "En tiedä siitä mitään, sain sen kuulla vasta kolme päivää jälkeenpäin". — "Mutta miksi et sinä näyttäytynyt ennen?" — "Minä pelkäsin". — "Mutta miksi tahdoit hirttäytyä?" — "Aloin aavistaa pahaa." — "Mitä aloit aavistaa?" — "Että minua alettaisiin epäillä." — Kas, siinä on koko juttu. No, minkä johtopäätöksen luulet heidän siitä vetäneen?
— Mitä minä luulisin? Jälki, vaikka vähäpätöinenkin, on joka tapauksessa — tosiasia. Ei suinkaan maalaria olisi laskettu vapaaksi?
— Mutta hehän ovat jo melkein panneet murhan hänen syykseen! Eiväthän he epäile enään hiukkaakaan…
— Älä kiivastu! No, mutta korvarenkaat? Sinun on kai myönnettävä, että jos korvarenkaat ovat kadonneet samana päivänä ja samalla tunnilla vanhuksen laukusta ja joutuneet Mikolain käsiin, niin ovat kai ne joutuneet sinne jollakin lailla? Ei kai se ole mikään pikkuseikka moisessa tutkimuksessa?
— Miten ne olivat sinne joutuneet? huudahti Rasumihin — ja sinä lääkäri, jonka ennen kaikkia on tutkittava ihmisluonnetta ja on niin monta tilaisuutta käytettävänään moiseen työhön, etkö näe kaikista näistä pikkuasioista, millainen luonne tällä Mikolailla on? Etkö siis näe jo ensi silmäyksellä, että kaikki hänen kuulustelussa lausumat sanansa ovat puhtainta, pyhintä totuutta? Kaikki tapahtui aivan siten kuin hän sen kertoi; hän sattui astumaan rasialle, ja otti sen käsiinsä.
— Pyhintä totuutta? Ja kuitenkin hän tunnusti, että valehteli alussa.
— Kuule minua tarkkaavasti: talonmies, Koch, Pestrjakov, toinen talonmies, edellisen vaimo ja eräs nainen, joka oli hänen luonaan, hovineuvos Krjukov, joka astui ajopeleistä samalla hetkellä ja meni porttikäytävään eräs nainen mukanaan — kaikki, se on kahdeksasta kymmeneen todistajaa, todistavat yksimielisesti, että Mikolai piteli Mitriä allaan maaten hänen päällään ja löi häntä ja että jälkimäinen oli saanut Mikolaita tukasta ja möykyttänyt häntä samaten. Molemmat olivat vallan tiellä ja sulkivat tien; heitä toruivat kaikki, mutta he makasivat "kuin pienet lapset" (todistajain oma lausunto) toistensa päällä, huusivat, tappelivat ja nauroivat, nauroivat molemmat keskeytymättä samalla ilvehtien mitä naurettavimmin. Toinen ajoi toista takaa ja sitten he juoksivat kadulle kuin kaksi lasta. Kuuletko! No, ota nyt tarkasti huomioosi seuraava: Neljännessä kerroksessa makaavat vielä lämpimät, kuuletko, vielä lämpimät ruumiit, ne tavattiin nimittäin vielä lämpiminä! Jos siis he, tai Mikolai yksinään olisivat tehneet tuon väkivallan työn ja sitä paitsi murtaneet auki tai myös muulla tavoin olleet osallisina ryöstössä, niin suo minun tehdä sinulle kysymys: voidaanko sellaista sieluntilaa, jolloin huudetaan, nauretaan, tapellaan leikillään porttikäytävässä, yhdistää kirveisiin, vereen, rikolliseen tekoon, varovaisuuteen, varkauteen?… Ensin he olisivat murhanneet, korkeintaan viisi tai kymmenen minuttia aikaisemmin —sillä siten täytyy asianlaidan olla, koska ruumiit vielä olivat lämpimät — ja äkkiä he olisivat lähteneet ruumiitten luota jättäen ovet auki, vaikkakin tiesivät, että ihmisiä oli tulossa sinne ylöspäin; olisivatko jättäneet saaliinsa anastamatta ja ruvenneet pyöriskelemään maassa kuin pienet lapset, nauramaan ja kiinnittämään yleisön huomion itseensä — ja siihen on kymmenen yksimielistä todistajaa!
— Tosin sangen omituista mutta mahdotonta…
— Ei, ystäväni, ei mitään mutta … vaan jos korvarenkaat, jotka tavattiin samaan aikaan Mikolailta, olivat todella oikea ja paikkaansa pitävä todistus häntä vastaan — joka sattuma selittää muuten syytetyn tiedot ja jota siis voidaan pitää vain epävarmana todisteena —niin tuleehan toki ottaa silti huomioon vapauttavatkin seikat, sitä enemmän, kun ne ovat kumoamattomat. Ja mitä uskot sinä nyt, voidaanko nyt odottaa tuomariemme uskovan tai oikeammin voivan uskoa moista tosiasiaa, joka perustuu vain sielulliseen mahdottomuuteen, ainoaan sieluntilaan, kumottavaksi ja kaikki raskauttavat seikat ja asianhaarat jääviksi? Ei, sitä he eivät voi, ei missään tapauksessa, sillä "hänellä on tavattu rasia ja hän on aikonut hirttäytyä, eikä sitä voi selittää millään muulla lailla kuin otaksumalla, että hänellä oli tieto murhasta!" Siten he päättävät, se on heidän silmissään pääasia, ja sepä se juuri minut saattaa kuohuksiin! Ymmärrätkö sen nyt?
— Kyllä, kyllä, näen kyllä, että olet kiihtynyt. Odotahan, olen unohtanut kysyä, miten se on todistettu, että korvarenkaat sisältävä rasia tosiaan on otettu vanhuksen matka-arkusta?