— En tiedä … suokaa anteeksi… mutisi herra, joka oli pelästynyt kysymyksen ja Raskolnikovin harvinaisen ulkomuodon vuoksi; hän läksikin toiselle puolelle katua.
Raskolnikov läksi suoraan eteenpäin ja tuli heinätorin kulmaan, missä rihkamakauppias oli seissyt vaimoineen puhumassa Lisavjetan kera; mutta nyt he eivät olleet siinä. Tunnettuaan paikan hän pysähtyi, katseli ympärilleen ja kääntyi erään nuoren pojan puoleen, joka nojasi viljakaupan ovea vastaan ja haukotteli.
— Vieläkö tuo porvari tekee kauppaa tuolla nurkassa eukkoineen?
— Kaikki siellä kauppaa tekevät, vastasi poika katsellen Raskolnikovia korkeudestaan.
— Mikä hänen nimensä on?
— Sillä nimellä nimitetään, mikä hänelle ristittiin.
— Sinä näytät olevan Saraiskista! Mistä kuvernementista tosiaan olet?
Poika katseli Raskolnikovia vielä kerran.
— Meillä, arvoisa herra, ei ole mitään kuvernementteja, vaan piirejä; ja minun veljeni teki aina kaikki matkat, mutta minä istuin aina kotona ja siksi en tiedä mitään. Pyydän kohteliaimmin anteeksi, teidän korkeutenne.
— Onko tuolla ylhäällä ravintola?