— Miksikä?
— Siihen voi olla monta syytä, mutta pääasiallisesti — se tulee riippumaan minun suhteistani ruhtinaaseen.
— Hän on kunnoton ihminen, sanoi Katja päättävästi. — Mutta tiedättekös, Ivan Petrovitsh, entäs, jos minä tulisin teillä käymään! Olisiko se hyvin vai huonosti tehty?
— Mitäs te itse siitä ajattelette?
— Minä luulen, että se ei olisi pahasti. Niin vaan, käväsisin teillä… lisäsi hän hymyillen. — Minä sanon sen vuoksi näin, että paitsi sitä, että kunnioitin teitä, minä pidän teistä hyvin paljon… Eihän se ole häpeä, että minä kaiken tämän sanon teille?
— Mitäs häpeätä siinä olisi? Olettepa tekin minulle jo rakas, kuni sukulainen.
— Tahdotteko te olla ystäväni?
— Oi, mielelläni! vastasin minä.
— Niin, mutta nuopa sanoisivat, että se on häpeä ja ettei nuoren tytön sovi niin käyttäytyä, lisäsi Katja viitaten taaskin teepöydässä istujoihin.
Tässä tahdon mainita, että ruhtinas nähtävästi tahallaan jätti meidät kahden näin kauaksi puhelemaan.