— Rakkaani, — sanoi hän huoahdettuaan, — minä käsitän surunne; minä tiesin, kuinka raskas tulee olemaan teille se hetki, ja siksi katsoin velvollisuudekseni käydä luonanne. Lohduttakaa, jos voitte, itseänne vaikka sillä, että luopumalla Aleshasta te rakensitte hänen onnensa. Mutta te käsitätte sen paremmin kuin minä, sillä te päätitte olla jalomielinen.
"Minä istuin ja kuuntelin", kertoi jälkeenpäin Natasha, — "mutta alussa en oikein ymmärtänyt puhettansa. Muistan vain, että katsoin häneen hyvin terävästi".
Hän tarttui käteeni ja puristeli sitä. Se näytti olevan hänelle hyvin mieluista. Minä olin siksi sekaisin, etten ajatellutkaan vetää kättäni hänen kädestään.
— Te käsititte, — pitkitti ruhtinas, — että tultuanne Aleshan vaimoksi olisitte jälkeenpäin voinut herättää hänessä vihaa ja teillä riitti jaloa ylpeyttä tunteaksenne sen ja päättääksenne … mutta — enhän minä tullut teitä kehumaan. Tahdoin vain ilmoittaa teille, ettette koskaan ja mistään löydä itsellenne parempaa ystävää, kuin minä olen. Minä otan osaa suruunne ja säälin teitä. Koko tähän asiaan tulin minä tahtomattani osaa ottaneeksi, mutta — minä täytin velvollisuuteni. Teidän jalo sydämmenne käsittää sen ja antaa minulle anteeksi… Osani oli teidän osaanne raskaampi; uskokaa se.
— Jo on kyllin, ruhtinas, — virkkoi Natasha. — Jättäkää minut rauhaan.
— Välttämättömästi minä lähden ihan paikalla — vastasi hän, — mutta minä rakastan teitä niin kuin omaa tytärtäni, ja sallittehan minun käydä teillä. Pitäkää minua nyt kuni isäänne ja sallikaa minun olla teille avuksi.
— Minä en tarvitse mitään, jättäkää minut, keskeytti taas Natasha.
— Tiedän sen, että olette ylpeä… Mutta minä puhun vilpittä, sydämmestäni. Mitä te nyt aiotte tehdä? Sopiako vanhempienne kanssa? Se olisi hyvä asia, mutta teidän isänne ei tee oikein, on ylpeä ja despoottinen; suokaa anteeksi, mutta asia on niin. Isänne kotona saatte te vain moitteita ja uusia tuskia… Ja kuitenkin täytyy teidän olla itsenäinen, ja minun velvollisuuteni, pyhä velvollisuuteni on — pitää huoli nyt teistä ja auttaa teitä. Alesha rukoili minua, etten jättäisi teitä, vaan olisin ystävänne. Ja paitsi minua löytyy vielä muitakin, jotka teitä mielellään auttavat. Varmaankin sallitte minun esittää teille kreivi N. Hänellä on hyvä sydän, hän on meidän sukulaisemme, vieläpä, voin sanoa, koko perheemme hyväntekijä; hän on Aleshaakin paljon auttanut. Alesha suuresti kunnioitti ja rakasti häntä. Hän on hyvin mahtava ja vaikutusvaltainen, hän on jo vanha ukko, ja hänet te neitinä hyvin saatatte vastaan ottaa. Olen jo puhunut hänelle teistä. Hän voi auttaa teitä ja, jos haluatte, saada teille oivallisen paikan… erään naissukulaisensa luona. Olen jo kauan sitten suoraan ja peittelemättä puhunut hänelle koko meidän asiamme, ja hänen hyvä ja jalomielisin mielensä tuli niin liikutetuksi, että hän nyt jo itse pyytää minun mitä pikemmin esittämään hänet teille… Hän on mies, joka on myötätuntoinen kaikelle kauniille, uskokaa minua, — antelias, kunnianarvoisa vanhus, joka osaa arvostella ansioita, vieläpä äskettäin menetteli hyvin jalomielisesti eräässä jutussa isäänne kohtaan.
Natasha hypähti ylös kuni käärmeen pistämänä. Nyt hän jo ymmärsi hänen tarkoituksensa.
— Jättäkää minut, heti jättäkää! huudahti hän.