Palattuamme Nellyä hautaamasta menimme Natashan kanssa puistoon. Päivä oli kuuma, loistavan valoisa. Viikon perästä oli määrä heidän matkustaa. Natasha loi minuun pitkän, kummallisen katseen.
— Vanja, — sanoi hän, — Vanja, sehän oli vain unta.
— Mikä oli unta? — kysyin minä.
— Kaikki, kaikki, — vastasi hän, — kaikki, koko kulunut vuosi. —
Vanja, miksikä minä särin sinun onnesi?
Ja hänen silmissään minä luin:
"Mehän olisimme voineet olla yhdessä onnelliset ikuisesti!"
Loppu.