— Tässä hän kuoli, sanoin minä, osottaen taloa, jonka edessä hänen vaarinsa oli kuollut.
Hän katsoi tarkkaan ja äkkiä sanoi minulle rukoilevalla äänellä:
— Herran tähden, älkää tulko minun jälestäni. Minä tulen teille, tulen! Kun vain pääsen, heti tulen teille!
— Hyvä, minä jo sanoin, etten tule jälestäsi. Mutta mitä sinä pelkäät? Varmaankin olet hyvin onneton. Minun on vaikea tuollaisena nähdä sinua…
— Minä en pelkää ketään, vastasi hän jotenkin ärtyisellä äänellä.
— Mutta sinähän äsken sanoit: "hän lyö minua!"
— Lyököön! vastasi hän ja silmänsä säihkyivät. — Lyököön! Lyököön! hoppusi hän katkerasti, ja ylähuulensa kohosi halveksivasti ja alkoi vavista.
Jouduimme niin Hirvisaarelle. Kuudennen Iinjan päässä pysähdytti hän ajurin ja hyppäsi pois kärryistä, katsellen levottomasti ympärillensä.
— Ajakaa pois; minä tulen, tulen! sanoi hän, ollen kovin levoton, pyytäen, etten tulisi hänen jälestään. — Menkää pikemmin, pikemmin!
Minä läksin ajamaan. Mutta ajettuani vähän matkaa rantakatua, maksoin ajurille ja, palattuani kuudennelle linjalle, kiiruhdin toiselle puolelle katua. Näin kohta hänet; hän ei ollut ehtinyt vielä pitkälle, vaikka kulkikin hyvin kiireesti sekä yhä katseli taakseen; kerran pysähtyikin hän pikkusen, paremmin nähdäkseen, tulenko hänen jälestään, vaiko en? Minä piilouduin porttikäytävään, eikä hän huomannut minua. Hän läksi astumaan edelleen, ja minä toisella puolen katua hänen jälestään.