— Ei, ei aivan Glafira… suokaa anteeksi, en voi sanoa hänen nimeään.
Mies vaaleni tämän sanoessaan kuin palttinaksi.
— Niin, tietysti, ei Glafira, tiedän itse, ettei hänen nimensä ole Glafira, toisenkaan nimi ei ole Glafira. Muuten kenen kanssa hän on siellä?
— Missä?
— Siellä ylhäällä! Voi perhana, perhana! (Nuori mies oli niin raivoissaan, että saattoi tuskin pysyä paikoillaan.)
— No, nähkääs! Mistä tiesitte sitten, että hänen nimensä on Glafira?
— Hyvä herra, tämä äänensävy!
— Mitä hittoa tahdotte äänensävystä! Missä suhteessa olette häneen, onko hän kenties teidän vaimonne?
— Ei, tarkoitan, olen naimaton… mutta enhän voinut kunniallista miestä, joka on pulassa, miestä, joka — en tahdo sanoa — ansaitsee kaiken arvon, ainakin on hyvinkasvatettu ihminen, enhän voinut häntä alinomaan kestittää pelkillä perhanoilla. Te sanotte aina: perhana, perhana! — No niin, perhana! Siinä on teille, ymmärrättekö?
— Teidät on suuttumus sokaissut ja minä vaikenen. Ah, Jumala, kuka tuolla on?
— Missä?