— Sitten keksitte etsimänne Bobynizynin luota. Hyi perhana, onko tämän ihmisen pää…
— Mutta mitä se teitä liikuttaa, keksinkö hänet vai en? Nähkääs, nähkääs…
— Mutta rakas ystävä, mitä sitten? Alatteko taas kuten äsken? Voi hyvä isä. Häpäisette minut, te hullu ihminen, te hassu, te…
— Miksi se sitten kiinnostaa niin teitä? Te tahdotte tietää…
— Mitä tahdon tietää? Entä sitten? Piru vieköön, mitä minä teistä enää välitän. Voinhan mennä sinne yksinkin. Menkää, korjatkaa luunne, olkaa varuillanne, juoskaa, alkakaa painua…
— Hyvä herra, unohdatte melkein itsenne, huusi supiturkkinen mies epätoivoissaan.
— Entä sitten? Mitä siitä, vaikka unohdankin? sanoi nuori mies kiristellen hampaitaan ja astuen raivoissaan supiturkkisen miehen eteen. — No sanokaa nyt! Kenen edessä minä unohdan itseni? hän jyrisi kädet nyrkissä.
— Mutta, hyvä herra, suvaitkaa…
— Kuka sitten oikeastaan olette sanomaan, että unohdan itseni? Mikä on nimenne?
— En tiedä, nuori mies, kuinka… Miksi sitten nimeni? Lähden mieluummin mukaanne. Tulkaa, en tahdo jäädä tänne, olen valmis kaikkeen… Mutta uskokaa vain, ansaitsen kohteliaampaa puhuttelua! Ei pidä koskaan menettää malttiaan, ja vaikka olettekin huonolla tuulella — arvaan kyllä miksi — niin täytyy teidän sentään malttaa mielenne, nuori mies!