"Ja nyt kotiin", sanoi Francis. "Tämän parempaa ansiota ei sinulla ole ollut, ja jos minä pääsen vielä jännittävään seikkailuun, niin voimme olla tyytyväisiä."
Seuraavina päivinä Francis tuumi vakavasti, jatkaisiko hän seikkailua. Lopulta hän päätti sen tehdä, koska siihen ei liittynyt mitään todellista vaaraa. Voisihan hän sanoa jos hänet keksittäisiin, että hän oli tahtonut ottaa vain selkoa, olisiko jokin salaliitto valtiota vastaan tekeillä. Ja koska hän oli vain keskenkasvuinen poika, niin tuskinpa hänen sekaantumistaan asiaan pidettäisiin kovinkaan vaarallisena.
Giuseppe ei pannut vastaan, kun Francis selitti, että hän aikoi seuraavana torstaina lähteä jälleen San Nicolon saarelle. Giuseppe tuumi, että jos hän voisi ansaita vielä toisenkin niin suuren summan, niin hän pian voisi mennä naimisiin ja tulla omaksi herrakseen. Ja jollei Francis pelännyt vaaraa, niin eipä hänkään sitä tehnyt. Korkeintaan hän voisi saada pari kuukautta vankeutta.
Ennen tuota määräpäivää Matteo Giustiniani kertoi Francisille uutisen, joka huvitti häntä suuresti.
"Muistathan Serkkuni, Maria Polanin, jonka me kohtasimme kerran
Suurella kanaalilla?" kysyi Matteo.
"Tietysti. Mitä hänestä?"
"Niin, ajattelehan! Ruggiero Mocenigo, tuo aatelismies, jonka kerran näytin sinulle piazzalla ja joka on ollut kaksi vuotta maanpaossa, on kosinut häntä."
"Häntä hän toivottavasti ei saa", sanoi Francis harmistuneena.
"Häpeällistä olisi antaa hänet sellaiselle miehelle."
"Samaa Marian isäkin ajattelee, ja siksi hän antoi heti kieltävän vastauksen. Mutta Ruggiero oli nostanut hirveän jutun sen johdosta ja vannonut, että Polani saisi sitä vielä katua."
"Toivottavasti sukulaisesi ei välitä hänen uhkauksestaan", sanoi
Francis.