"Mutta vaikka emme voisikaan päästä miehistön yhteyteen ja sen avulla anastaa laivaa haltuumme, niin ehkäpä me molemmat voimme sittenkin päästä vapaiksi."
"Kun sinä sen sanot, Francesco, niin uskon sen heti. Sinä pelastit meidät pulasta Girgentissä. Sinä pelastit Polanin tyttäret vieläkin suuremmasta hädästä, kun he olivat vangittuina San Nicolon saarella, ja kaikkein pahimmasta sinä vapautit itsesi paetessasi Ruggieron käsistä. Kun sinä siis sanot, että meillä voi olla pakenemisen toiveita, niin tuntuu minusta, ikään kuin se olisi meiltä jo onnistunut."
"Siihen on vielä pitkälti", sanoi Francis nauraen, "mutta minä toivon, että se onnistuu tavalla tai toisella. Minä kammoan koko sielustani genovalaista vankilaa, sillä yleisesti tiedetään, että he kohtelevat sotavankejaan häpeällisellä tavalla, enkä minä aio antaa teljetä itseäni sellaiseen pesään, jos vain jollakin tavalla voin siitä pelastua, mutta tänään en viitsi sitä vielä ajatella. Ensiksikin särkee päätäni kaikkien niiden kolhujen jälkeen, joita olen saanut, toiseksi olen aika heikko kovasta verenhukasta ja kolmanneksi haavani kirvelevät oikein toden perästä."
"Niin minunkin", sanoi Matteo; "ja sitä paitsi minun on nälkä, sillä leipä, jonka me tänä aamuna saimme, ei kelpaisi edes koirille, vaikka täytyihän minun tyytyä siihen, kun ei muuta ollut saatavana."
"Ja nyt minä koetan nukkua muutaman tunnin. Viime yönä ei uni tullut silmiini kovien tuskien vuoksi, mutta nyt luulen voivani nukahtaa."
Laivan tasainen heiluminen sekä ruumiillinen väsymys vaikuttivat osaltaan, että Francis haavoistaan huolimatta vaipui syvään uneen. Hän ei herännyt, ennen kuin valoa virtasi avonaisesta luukusta sisään. Matteo, joka makasi hänen vieressään, heräsi myöskin ja ojenteli jäseniään, ja myöskin heidän kymmenen kohtalotoveriaan havahtuivat.
"Tässä on aamiaisenne", kuului ääni luukulta, ja kori, jossa oli leipää ja pullo vettä, laskettiin nuoran varassa alas.
"Aamiaista!" sanoi Matteo. "Eihän siitä ole kuin pari tuntia, kun me viimeksi söimme."
"Epäilen, että siitä on kaksikymmentä tuntia. Me olemme nukkuneet oikein perinpohjaisesti, ja minä voin nyt paljon paremmin. Jakakaamme nyt keskenämme erinomainen aamiaisemme, jota meille täällä tarjotaan. Onneksi tulee kylliksi valoa ylhäältä luukusta, jotta voimme sen tehdä perinpohjaisesti."
Toverit purskahtivat nauruun Francisin hyväntuulisen leikinlaskun johdosta. Vain yksi ainoa heistä oli ollut upseerina Plutossa. Muut olivat samoin kuin Matteo, vapaaehtoisia ja ylhäisten perheiden jäseniä. Syödessä laskettiin leikkiä ja naurettiin huolettomasti. Kun ateria oli ohi, sanoi Francis: