Francis seurasi pimeässä hänen jäljessään. Hän astui ääneti, sillä hän oli avojaloin, ja koska saarella ei kasvanut puita eikä pensaita, saattoi hän esteettä seurata häntä pitemmänkin matkan päästä.
Niin kuin hän oli aavistanut, ei vieras astunut kylää kohti, vaan kulki pitkin saaren rantaa. Äkkiä Francis kuuli aironloisketta, ja vene laski rantaan vähän matkan päässä hänestä. Hän heittäytyi pitkäkseen maahan. Kaksi miestä nousi maihin ja astui samaan suuntaan kuin vieraskin, jota Francis oli veneessään kuljettanut. Francis teki kierroksen, ja pääsi venemiesten huomaamatta jälleen toisten jäljille.
Kun miehet olivat kulkeneet jonkun matkaa rantaa pitkin, he suuntasivat kulkunsa sisemmälle saareen. Francis seurasi pimeässä, ja hetken kuluttua he pysähtyivät mustan rakennuksen eteen ja kolkuttivat ovelle. Kuului epäselvää mutinaa, sitten he astuivat sisään, ja ovi sulkeutui jälleen.
Francis hiipi rakennuksen luo; se oli varsin suuri mökki, joka kohosi kahden hiekkasärkän välissä, eikä minkäänlaista puutarhaa tai aitausta ollut sen ympärillä. Ulkoapäin katsoen olisi luullut sitä asumattomaksi, sillä ikkunoiden edessä oli luukut, eikä vähintäkään valoa tunkeutunut ulos. Francis jäi nurkan taakse oven lähelle odottamaan.
Pian kuului askeleita — kolme kolkutusta ovelle, ja ääni sisältä, joka kysyi: "Kuka siellä?" Vastaus: "Hädänalainen." Taaskin kysyttiin: "Mikä teitä vaivaa?" — "Minä kärsin!" Sitten salvat työnnettiin syrjään, ovi avautui ja sulkeutui jälleen.
Vieläkin neljä henkilöä saapui. Joka kerta samat kysymykset ja vastaukset uudistuivat. Kun kymmeneen minuuttiin ei tullut enää ketään, luuli Francis seuran olevan täysilukuisen. Hän heittäytyi maahan ja alkoi kaivaa tikarilla reikää seinään, joka oli vanha ja mätä, niin että hän helposti saattoi puhkaista sen. Hän painoi silmänsä reikää vasten ja näki kaksitoista miestä pitkän pöydän ympärillä.
Niistä, jotka istuivat häneen päin, hän tunsi neljä, ja he olivat kaikki korkeasukuisia. Kaksi heistä oli suuren neuvoston jäseniä, vaikkeivät he kuuluneetkaan kymmenmiehistöön. Yksi istui pöydän päässä ja puhui. Mutta vaikka Francis painoi korvansa reikää vasten, hän ei voinut erottaa sanoja. Hän nousi nyt pystyyn, tukki reiän hiekalla ja tasoitteli maata siltä kohtaa, missä oli maannut, joskin hän oli aivan varma siitä, että tuuli huomenaamulla hävittäisi kaikki jäljet. Sitten hän kiersi mökin toiselle puolelle ja kaivoi toisen reiän nähdäkseen nekin, jotka olivat istuneet selin häneen.
Ensimmäinen näistä oli Ruggiero Mocenigo. Toista Francis ei tuntenut, mutta vaatteista päätellen hän oli unkarilainen, muut kolme eivät olleet aatelismiehiä. Yhden heistä Francis tunsi, hänellä oli suuri vaikutusvalta kalastajien ja merimiesten parissa. Molemmat muut olivat tuntemattomia.
Kun aikaa oli kulunut noin tunnin verran reikien poraamiseen ja huomioiden tekoon, arveli Francis viisaimmaksi palata veneelleen, varsinkin kun hän huomasi, ettei hän kuitenkaan voisi päästä sen enemmästä perille. Hävitettyään jälleen kaikki jäljet hän palasi hiekkasärkkien yli rantaan.
"Jumalan kiitos, että olette jälleen täällä", sanoi Giuseppe kuullessaan Francisin vihellyksen. "Olen ollut kauheassa tuskassa siitä asti, kun katositte näkyvistäni. Onnistuiko matkanne?"