Parucchi ja hänen miehensä saapuivat pian Plutoon, jonka jälkeen kaikki neljä laivaa nostivat purjeensa ja laskivat etelää kohti. Vangeilta he saivat tietää, että he olivat sivuuttaneet Messinan salmen, ja kun taivas myöhemmin illalla selkeni, he näkivät Kalabrian vuoret vasemmalla puolellaan. Francis päätti nyt suunnata kulun takaisin salmea kohti, koska hän vankien kertomuksista saattoi päätellä, ettei heidän tarvinnut pelätä kohtaavansa enää genovalaisia sotalaivoja.
"Olisin tahtonut nähdä, miten pitkiksi genovalaisten päällikön kasvot venyivät, kun neljä hänen laivoistaan tänä aamuna oli hävinnyt", sanoi Matteo. "Tuskinpa hän saattoi olettaa, että ne olisivat haaksirikkoontuneet, sillä vaikka tuulikin kovasti, niin ei myrsky sittenkään ollut niin ankara, että laivoilla olisi ollut suoranaista vaaraa. Minua ihmetyttää tosiaankin, ettei hän ole lähettänyt paria kaleeria meitä etsimään."
"Ehkäpä hän on lähettänytkin", sanoi Francis, "mutta koska hän aamun sarastaessa oli sata mailia meitä pohjoisempana, tarvitsisi hän pari päivää saavuttaakseen meidät."
Francis oli pienen laivaston päällikkönä koko loppumatkan Venetsiaan saakka, sillä kapteenit ja useimmat korkeimmista upseereista oli viety komentavan amiraalin laivaan.
Kun he nyt lähestyivät Venetsiaa, he olivat hyvin varovaisia, sillä he pelkäsivät, että Doria laivastoineen oli piirittänyt kaupungin sataman. Mutta hän risteilikin Dalmatian rannikolla anastaen valtaansa toisen Venetsian alusmaista toisensa jälkeen. Niin pieni laivasto pääsi kulkemaan Lidon kanaalin kautta liehuvin lipuin.
Kun Venetsian vartiotornista huomattiin heidän tulonsa, luultiin heidän kuuluvan Zenon laivastoon, mutta niin pian kuin he olivat laskeneet ankkurinsa ja väestö sai tietää, että he olivatkin Pisanin laivoja, ei heidän riemullaan ollut rajoja. Laivojen ympärille kerääntyi joukoittain pikkuveneitä, joissa saapui Polan taistelussa vangittujen sukulaisia ja ystäviä, ja laivan kansi oli täynnä väkeä, jotka kyselijät omaisiaan tai iloisina syleilivät ystäviään, joiden he luulivat kuolleen tai kituvan Genovan vankiloissa.
Ensimmäisiä, joka saapui laivaan, oli Polani, sillä hänelle oli heti ilmoitettu, että saapuneiden laivojen joukossa oli Plutokin.
"Mikä ihme on tapahtunut?" kysyi hän syleillessään nuorta ystäväänsä.
"Ei mitään ihmettä, herra Polani. Genovalaiset luulivat, että viisikymmentä miestä voisi pitää sataaviittäkymmentä venetsialaista aisoissa, mutta me näytimme heille, että he olivat erehtyneet."
"Meidän ansioksemme sitä ei voi sanoa", sanoi Matteo puristaessaan sukulaisensa kättä. "Me emme ajatelleetkaan pakenemista; Francescoa yksin saamme kiittää pelastumisesta."