Francis nauroi. "Luulen, että arvostelunne oli aivan oikea", sanoi hän. "Matteo voi todistaa, että koulussa olin kaikkein huonoimpia lukemaan, ja niin pian kuin oli kysymys keskustelusta tai pilailusta, olin kerrassaan mahdoton. Olen varma siitä, että kaikki naiset, joita tapasin kutsuissa, pitivät minua tavattoman typeränä, ja sitä minä kai olenkin enimmäkseen, joskin minulla on hieman tervettä järkeä ja olen tottunut pitämään itsestäni huolta. Siinä, mitä Matteo kertoi, ei ollut mitään merkillistä. Aivan samalla tavalla kävi, kun olin vangittuna Tunisissa. Minä tahdoin päästä pois vankilasta ja uskoin, että oli olemassa joku keino, kunhan sen vain keksin, ja sitten aloin tuumia, mitä olisi paras tehdä, ja punnittuani kaikki mahdolliset keinot keksin tietysti vihdoin oikean. Siihen ei tarvita paljon taitoa."
"Minä en ole vielä kuullut koko asiasta mitään", sanoi Julia, "mutta kaikki muut näyttävät tietävän, miten te pelastuitte."
"Kerro sinä, Matteo, Julialle", sanoi Maria, "minulla on puhuttavaa
Francescon kanssa."
"Sivumennen sanoen, Francesco", sanoi herra Polani, "voin ilokseni kertoa, että minun on onnistunut löytää palvelijasi Giuseppe. Hän palasi kaksi päivää sitten, ja luullakseni hän odottaa sinua alhaalla."
"Minä menen heti häntä tapaamaan", sanoi Francis kiiruhtaen ulos huoneesta. "Miten hauska, että hän on vapaa."
Maria nauroi, kun Francis sulki oven jälkeensä.
"Siinä näet, Rufino", sanoi hän, "sinä yrität joskus olla mustasukkainen Francescolle, ja juuri kun minä sanon, että minulla on jotain puhuttavaa hänen kanssaan, hyökkää hän ulos ovesta sanaakaan sanomatta kuultuaan, että hänen palvelijansa Giuseppe on palannut takaisin."
"Ja siinä hän tekee aivan oikein", sanoi Matteo harmissaan. "Giuseppe olisi valmis uhraamaan vaikka henkensä Francescon puolesta, ja he ovat kuusi, seitsemän vuotta olleet joka päivä yhdessä. Olen varma siitä, että tuo uskollinen poika itkee nyt ilosta. Francesco tekee oikein, kun ei anna hänen odottaa hetkeäkään."
"Voisihan olla, että minäkin olisin itkenyt ilosta", sanoi Maria.
"Minusta näytti todellakin, kuin sinulla olisi ollut kyyneliä silmissäsi, mutta minä otin ne omalle osalleni. Olihan aivan luonnollista, että sinä iloitsit lankosi pelastumisesta, puhumattakaan siitä, että perheen ei tarvinnut uhrata tuhatta dukaattia minun lunastamiseeni."