"Antaisin mitä hyvänsä, jos pääsisin yhteen noista kaleerilaivoista", sanoi Matteo. "On kauheaa maata täällä toimettomana, kun tuollainen taistelu on tulossa."
"Emmekö voisi vähitellen purjehtia lähemmäksi, kapteeni?" kysyi Francis. "En tarkoita, että ottaisimme osaa taisteluun, sillä meillähän on vain sata miestä, ja kussakin kaleerissa on varmaankin kolme kertaa enemmän, mutta voisimme ainakin olla niin lähellä, että näkisimme jotakin ja mahdollisesti mennä auttamaan jotain laivaa, jonka on pakko vetäytyä pois taistelusta."
"Jos haluatte, niin voimme tehdä sen, herra Francesco", kapteeni sanoi, "mutta teidän vastuullanne; muistakaa kuitenkin, että jos maanmiehemme joutuvat tappiolle, Bonito voidaan vallata."
"En pelkää, että vihollinen voittaisi Pisanin, koska se ei ole häntä voimakkaampi", sanoi Francis; "ja vaikka genovalaiset voittaisivatkin, niin heillä on varmaan siksi paljon työtä korjaillessaan omia vammojaan ja vartioidessaan vankejaan, etteivät he ennätä ajaa takaa sellaista alusta kuin meidän."
"Onhan se totta" myönsi kapteeni, joka oli yhtä halukas näkemään taistelua läheltä kuin Francis ja Matteokin.
Molemmat laivastot olivat täysissä purjeissa, sillä soutua ei voitu ajatellakaan tällaisessa aallokossa. Niin pian kuin he ennättivät toisten kohdalle, hajaantuivat laivat, ja heti kun jokainen oli valinnut vastustajan, alkoi itse taistelu. Tällä kertaa muodostui taistelu aivan toiseksi kuin tavallisesti, jolloin taistelevat aina yrittävät hyökätä vastustajansa kimppuun ja vallata sen. Se oli nyt aivan mahdotonta, sillä laivat olisivat murskautuneet kuin munankuoret toisiaan vasten. Sen sijaan kummaltakin puolen sateli heittoaseita. Jousimiehet käsittelivät suurella taidolla jousiaan, suuret heittokoneet lennättivät heittokeihäitä ja suuria kiviä, ja siitä syntyvä ryske oli yksin myrskyn ääntä ja taistelevien huutoja voimakkaampi. Kanuunat, joita kaikissa kaleereissa oli, olivat siksi vaikeasti käsiteltäviä, ettei niitä voitu tällaisessa ilmassa käyttää.
Kun joku laivoista kohosi aallon harjalle, ja sen vastustaja painui syvälle laaksoon, saattoi edellinen tuottaa hirveää tuhoa jälkimmäisen kannella, mutta seuraavassa hetkessä olivat osat taas vaihtuneet.
Hyvään aikaan ei voitu huomata, että toinen puolue olisi päässyt voitolle enemmän kuin toinenkaan. Lukemattomia sotilaita kaatui kummallakin puolen, mutta voitto ei näyttänyt kallistuvan kummallekaan puolelle ennenkuin raskas kivi musersi erään venetsialaisen laivan maston ja alus painui kyljelleen. Se vetäytyi heti pois taistelusta, mutta sen vastustaja seurasi sen kintereillä lennättäen heittoaseita. Vesi vyöryi laivan partaan yli ja huuhteli useita miehiä mereen. Vastustaja, joka näki, että laiva oli aivan avuton, heitti sen oman onnensa nojaan, ja kääntyi Pisanin laivaa vastaan, jonka saattoi tuntea maston päässä liehuvasta lipusta. Se taisteli epätoivoisesti Fieschin laivan kanssa.
Amiraalilaivaa vastaan heitettiin nyt aseita molemmin puolin, ja kun vastustajat huomasivat, että sen miehistö joutui kovaan pulaan, valmistautuivat he valtaamaan laivan kovasta aallokosta välittämättä. Jos Pisani itse joutuisi vangiksi, niin ei olisi kuin seitsemän venetsialaista laivaa yhdeksää genovalaista vastaan, ja silloin voitto olisi varma.
Boniton kapteeni oli antanut sitoa yhteen muutamia raskaita salkoja ja heittää ne mereen, jotta ne tekisivät ankkurin virkaa; sen avulla laiva pysytteli vastatuulessa noin puolen mailin päässä taistelupaikalta. Katkeruuden ja tuskan huuto kohosi miehistön keskuudesta, kun he huomasivat, että yksi venetsialaisista laivoista joutui tuuliajolle, ja miesten kiihko yltyi äärimmilleen heidän nähdessään, miten ankarasti hyökättiin Pisanin kimppuun.