Kirjan kelvollisuutta todistaa parhaiten sen suuri menekki Ruotsissa, jossa jo kymmenkunnan vuoden kuluessa seitsemäs painos siitä on ilmaantunut.
Wiipurissa Tammikuussa 1877.
Ensimäinen Luku.
Matka Tukholmasta Konstantinopoliin.
Lokakuun 20 päivänä 1859 jätimme me Tukholmin sataman, matkataksemme uhkealla "Svea" nimisellä höyrylaivalla Lyypekkiin. — Aamu oli kylmä, tuuli kävi tuimasti ja talven ensimäiset lumisinkaleet alkoivat jo lentää ilmassa, niin että kotikaupunki oli peittynyt harmahtavaan vaippaan, kun me heitimme sille viimeisen jäähyväisemme. Kun matkattiin Tukholmin saariston läpitse, rupesi tuuli puhaltamaan yhä rajummin ja lumentulo lisääntyi samassa niin, että meillä vihdoin oli täydellinen lumipyry. Saavuttua Dalarö'hön, päätti kapteeni Nylén, ettei mentäisi merelle, vaan laskettaisiin tässä ankkuriin ja odotettaisiin parempaa ilmaa. Kello 4:ltä seuraavana aamuna saatoimme me taasen pitkittää matkaamme ja laskimme ankkuriin illalla, kun jo oli pimeä, juuri lähellä Kalmar'ia, onnellisen vaikka keinuvan matkan perästä.
Toisena päivänä illan päälle tulimme Ystad'iin ja menimme merelle taasen k:lo 10 aikaan. Kun huomeneltain seuraavana päivänä heräsimme, havaitsimme ettei masini enää tehnyt tehtäväänsä, vaikka höyrylaivan heiluvasta liikunnosta voimme päättää että vielä olimme ulapalla aukealla. Kun tulimme laivan kannelle, saimme kuulla että pyöräin akseli oli katkennut k:lo 1 aikaan yöllä. Alus lepäsi nyt kahdessa ankkurissa juuri lähellä Skoonen rannikkoa, muutaman peninkulman päässä Ystad'ista. Wähän matkan päässä Sveasta virui eräs kuunari, viskattuna maalle. Se oli karahtanut karille yön kuluessa, melkein samaan aikaan kuin me olimme laskeneet ankkuriin. Tuontuostakin hyökkäsivät suuret aallot tuon rannalle ajautuneen aluksen ylitse, niin että hyrsky lensi korkealle ilmaan, joka oli suurellainen, mutta hirmuttava näky.
Kapteeni oli kohta aamusella lähettänyt sanan Ystad'iin hankkimaan höyryvenettä, joka vetäisi meidät satamaan; mutta kun se luultavasti ei saapuisi, ennen kuin vasta seuraavana päivänä, pyysivät muutamat matkustajista, että kapteeni jollakin laivan veneellä laskisi heidät maalle, jonka hän myös suvaitsi. Meitä läksi silloin kuusi henkilöä, joiden joukossa oli m:r Younger, syntysin englantilainen, nyt asuva turkin konsulina Cadiz'issa Espanjassa, sekä muutamia ruotsalaisia ynnä minun matkakumppanini, paroni Lejonhufvud, ja minä. Me otimme esille matkasäkkimme, jotka kaikki sälytettiin laivan suureen venheesen, joka sitte laskettiin alas vesille. Köysiportaat ripustettiin aluksen perään, ja niitä myöten oli meidän kapuaminen alas tuohon keinuvaan venheesen; sillä meri kävi niin rajusti, ettemme voineet käyttää tavallisia kiinteitä laskuportaita. Nuo kaidat portaat, joita laivan liikunto heilutteli edes takaisin, näyttivät meistä jotenkin epävakaisilta, kuitenkin uskalsimme me yrittää, ja hetken ajan perästä olimme kaikki onnellisesti päässeet venheesemme. Wenhe irroitettiin aluksesta, ja viisi rivakkaa matruusia tarttui airoihin ja rupesivat soutamaan meitä maalle. Wenheemme keinui kuin pieni lastunen aalloilla, kuitenkin saattoi sen vakaasta kulusta nähdä, että se oli rakettu suurta merta varten ja juuri aiottu tämmöisille retkille kuin tämä.
Kun sillä tavoin olimme lähestyneet rannikkoa, näkyi rannalla koko joukko katselijoita, jotka uteliaasti pitivät silmällä meidän kulkuamme. He rupesivat viittaamalla ilmoittamaan meille, ettemme voineet nousta maalle siinä paikassa, jossa aiomme. Me teimme siis käännöksen, soutaaksemme ulos ulapalle taasen, ja olisimme, ennen kuin sitä aavistimmekaan, tulleet matalalle aaltojen hyrskyyn, jossa, joka kerta kun venhe vaipui alas aaltoihin, airot pohjasivat, vaikka olimme kaukana rannasta. Me pääsimme kuitenkin onnellisesti syvälle vedelle taasen, ja muutamat kalastajat soutivat nyt ulos meidän luoksemme pienellä venheellä ja veivät meidän maalle, kaksi aina erältään, ja sen perästä kaikki meidän kapineemme.
Meitä otettiin ystävällisesti vastaan eräässä mökissä, jossa saimme muuttaa vaatteita, sillä muutamat meistä olivat tulleet jotenkin läpimäriksi tuossa avonaisessa venheessä. Illan päälle saimme hevosia, niin että voimme matkata lähimpään kestikievariin, jossa lepäsimme yötä.
Toisena päivänä jatkettiin matkaa Malmö'hön ja sieltä yli Juutinrauman Kyöpenhaminaan. Täällä majautuimme me kaikki samaan hotelliin. Ne matkan-vaiheet, joita yhteisesti olimme saaneet kokea, olivat yhdistäneet meidät niin, että tuntui melkein siltä kuin kuuluisimme kaikki samaan perheesen.