Huhtikuun 9 p:nä läksimme me varhain aamulla Hebronista ja matkasimme nyt tuota ikivanhaa tietä täältä Jerusalemiin. Tämä oli omituisin päivämatka kaikista kuin me teimme, sillä illaksi aioimme ehtiä "pyhään kaupunkiin", viivyttyämme ensin matkallamme muutaman tiiman Bethlehemissä. Minä olin aina pitänyt Jerusalemia meidän matkamme varsinaisena päämääränä, ja nyt olin tätä määrää niin lähellä.
Kamelein siasta oli meillä nyt tuliset hevoset, jota oli meistä hyvin mieluinen vaihto. Ratsastettuamme hetken aikaa pohjaa päin läpi kauniin vuorimaiseman, mutta kovin hankalaa tietä, saavuimme hirmuisen suuren tammen luotsi, jota sanotaan "Abrahamin tammeksi". Taru tietää kertoa että Abraham oli levännyt tämän tammen alla ja että hänen majansa seisoi tässä Mamren lakeudella, kun enkelit kävivät hänellä vieraina. Wakuutettuina ettei tämä puu, jos kohta näyttikin vanhalta, kuitenkaan tarjonnut varjoa Abrahamin aikana, katselimme kumminkin tuota muhkeata tammea jonkinlaisella kunnioituksella, sillä se oli ikäänkuin niiden tammein edustajana, joiden varjossa Abraham niin usein puhui Jumalan kanssa Mamren lakeudella.
Koko Hebronin ympärillä oleva seutu on tavallansa kauniimpia mitä nähdä saadaan. Joka taholla nousee korkeita vuoria viinamäkinensä ja kukkuloiden välissä on syviä hedelmällisiä laksoja.
Täällä tuskin löytyy yhtään tietä, yhtään polkua, joita patriarkat ja prophetat eivät olisi kulkeneet. Heidän kaupunkinsa ovat raunioina, mutta vuoret, joiden keskellä he asuivat, laksot, joita he viljelivät, lähteet, joita he käyttivät ovat vielä jälillä. Täällä saarnasi patriarkka elävän Jumalan nimestä, täällä ennusti moni propheta tulevia tapauksia, täällä veisasi David — paimenkuningas — ensimäiset, kauniit psalminsa, jotka vielä tänä päivänä tuottavat lohdutusta monelle surulliselle sydämelle. Seutu on rikas pyhistä, kalleista muistoista.
Me pitkitimme matkaamme ja jätimme pian taaksemme Hebronin viinamäet, ja maa tuli nyt ankeammaksi ja näköalat suuremmoisemmiksi ja vapaimmiksi.
Me sivusimme useampia kyliä, joista muutamain äsken rakettuin hakatusta kivestä valmistetut, siivot, valkeat huoneet näyttivät varsin viehättäviltä, toiset sitävastaan olivat ihan rappiolla. Näistä kävimme me katsomassa ainoastaan Ramet el Kuhlil'in raunioita. Ne olivat eräällä vuoren-töyräällä joka kohosi yli koko lähiseudun. Me voimme täältä nähdä Judan pyhät vuoret ja kukkulat, joita idässä rajoitti Kuollut meri ja Jordanin virta ja lännessä Philistealaisten lakeus. Tuolla puolla Kuolleen meren ja Jordanin kohosivat sitten Moabin kauniit kukkulat, joilla Moses sai katsella Pyhää Maata, ja Philistealaisten maan takana leveni Wälimeren tasainen pinta — suloinen näky, sillä tämän meren kautta oli meidän tiemme käyvä takaisin Europaan ja rakkaaseen kaukaiseen kotimaahamme.
Edellä puolenpäivän tulimme avaraan laksoon, jossa tapasimme kolme suurta vesisäiliötä, joita sanotaan "Salomonin lammikoiksi". Ne olivat kaikki kolme yhdessä rivissä, toinen toistansa alempana, ja niin laitetut, että ensimäisen pohja oli tasan toisen vedenpinnan kanssa, ja samoin oli laita toisen ja kolmannen. Ne olivat osaksi hakatut lakson kallioiseen pohjaan, osaksi raketut suurista hakatuista kivistä.
Näiden lammikkoin tarkoitus näyttää olleen että voitaisiin koota niihin vettä niin suuri määrä kuin mahdollista. Ne saivat vetensä eräästä lähteestä, joka oli vähän ylempänä lammikkoja, ja vettä kuljetettiin siitä ulos maanalaista torvea myöten. Viimeisestä lammikosta johdatettiin sitä sitten vedenkuljetuslaitoksen avulla Bethlehemiin ja sieltä sitten Jerusalemiin.
Nämä lammikot ja vedenkuljettajat ovat varmaankin jätteitä hyvin vanhoilta ajoilta ja ne on kai rakettu siihen aikaan, jolloin maa oli kukoistuksensa ja voimansa kukkulalla, niinkuin laita oli Salomonin hallituksen aikana.
Kun kotvasen aikaa, näiltä lammikoilta lähdettyämme, olimme ratsastaneet, tulimme Bethlehemiin. Ensi silmäys kaupunkiin, joka töröttäen uljaasti jyrkällä kalliolla, kohosi yli kaunisten laksoin ja viljavain kenttäin, oli todellakin viehättävä.