Me sanoimme varhain aamulla L:lle jäähyväiset ja lähdimme matkalle. Me seurasimme nyt taipaleen matkaa sitä tietä, joka Jerusalemista käy Joppeen. Suuri joukko pyhissävaeltajia lähti Jerusalemista samaan aikaan kuin mekin ja eteni hiljakseen pitkin tuota kapeata, epätasaista polkua loppumattomana jonona, niin kauvaksi kuin silmä kantoi. Osa heistä kulki jalkaisin, toiset ratsastivat hevosilla, borikka-aaseilla ja muuleilla, ja tämän joukon keskellä astua keikkui eteenpäin useita kameleja, kantaen selässään koko perhekuntia kapineineen, kamsuineen. Meidän oli nyt liittyminen tähän äärettömään matka-seurueesen ja vaikea oli päästä heidän ohitsensa, sillä tie oli kaita ja muulit, jotka kantoivat meidän kapineitamme, tahtoivat mielellään seurustella toisten kumppaneinsa kanssa. Wiimeinkin löysimme sivutien, joka vei etelään Päin, ja sitä meidän nyt oli kulkeminen, tullaksemme Filisteaan. Jerusalemista tähän maahan vievä tie on hyvin eksyttävä. Alinomaa tullaan tienhaaroihin, joista yksi polku menee sinne, toinen tänne, eikä matkustaja tosiaankaan voi eroittaa, minkä näistä seudun lukuisat kuttu- ja lammaslaumat ovat polkeneet, tai mikä niistä on Sultanin valtamaantie Gazaan: sillä ne ovat kaikki yhtä huonot ja epätasaiset. Täällä täytyy siis välttämättömästi aina käyttää opasta.
Kuljettuamme sillä lamoin muutamia tiimoja näitä eksyttäviä polkuja, tulimme eräälle isolle kirkolle, joka nyt oli jotenkin raunioina, mutta joka varmaankin oli rakennettu ristiretkeilijäin aikana. Tätä temppeliä käytetään nykyään tallina. Me ratsastimme siihen sisään ja hevosemme luiskahtelivat kirkon likaisella, ryvetyllä lattialla; sen pylväät, akkunat ja sen korkea kupu — kaikki oli pölyä ja saastaisuutta täynnä ja sieltä lähti samallainen löyhkä kuin meidän navetoistamme. Tämä väärinkäytetty temppeli teki omituisen vaikutuksen meihin. Se oli rakennettu Herran huoneeksi, ja ennen kuultiin täällä Jumalan sanaa saarnattavan ja kaarrokset kaikuivat virsien veisusta — nyt on se järjettömäin eläinten saastainen karsina. Niin puhdistetaan ja vihitään moni sydänkin kasteen kautta Herran temppeliksi, mutta lankeaa sitten ja tulee epäuskon, synnin ja kuoleman kodiksi.
Illemmällä samana päivänä saavuimme vanhan Bethsemenen raunioille, jonne liitonarkki tuotiin takaisin Filistealaisten maasta.
Wähän matkan Päässä tästä oli Zorga, Simsonin syntymäkaupunki ja vähän etäämpänä Thimnath, jossa Simsonin ensimäinen vaimo oli syntynyt.
Me olimme tulleet alas Judean vuorilta ja olimme nyt lähellä Filistean tasankoa, vaikka maa vielä oli jotenkin mäkistä.
Hetken aikaa Bethsemenessä viivyttyämme, jätimme sen paikan ja jatkoimme ratsastustamme lounaasen päin. Ehtoolla, kun jo oli pimeä, saavuimme kylään tahi kaupunkiin, nimeltä Bejt-Nettif, jossa päätimme viipyä Sunnuntaipäivän.
Täältä on hyvin avara näköala: idässä näkyy Judean vuorimaa kohouvan amphiteaterin kaltaisesti ja lännessä päin levenee Philistean ääretön tasanko. Bejt-Nettif on rakennettu kunnaalle mäkisen maan keskipaikalle, joka ikäänkuin yhdistää ylempänä olevat vuoret alhaalla olevaan lakeuteen.
Täältä näkyy koko joukko raunioita ja kyliä, joista kumminkin kymmenellä on raamatussa mainittuja nimiä. Semmoisia ovat: Sanoah, Lorgah, Jarmuth, Aseka, Socho y.m.. Etelässä päin on tammilaakso Sochon ja Asekan välillä, lähellä Dammimia, jossa David löi Goliathin. Idässä kohoavain muorien välistä näkyy myös Gibea ja Gedor.
Me asetimme majamme eräälle kedolle tällä paikalla, joka oli niin rikas muistoista Simsonin ja Davidin ajoilta. Koko tämän ajan oli paahtava helle meitä vaivannut, ja seuraavana sunnuntaina oli kuumuus melkein sietämätön, meillä oli illoin teltissämme yli 40 astetta lämpöä. Sen lisäksi häiritsi meitä edellä puolen-päivää lukematon joukko mustia, kahta tuumaa pitkiä matoja, jotka suoraan sanoen peittivät sen lakeuden, jolla meidän leirimme seisoi. Ne matelivat ylös meidän teltteimme päälle ja peittivät ne sekä ulkoa että sisältä samoin kuin myös sängyt, pöydät, tuolit ja muut kalut. Nämä kutsumattomat vieraat pakoittivat meidän jättämään telttimme ja etsimään paikkaa, jossa olimme heistä vapaat. Me löysimme semmoisen paikan erään suuren, tuuhean viikunapuun alla, jossa meillä myös oli vähän suojaa tuota ankaraa hellettä ja polttamaa aurinkoa vastaan. Me viivyimme melkein koko päivän tämän puun varjossa, ja kun ilta vihdoinkin tuli suloisen toivotun viileytensä kanssa rupesimme hävittämään matoja, jotka olivat piirittäneet meidän telttimme. Me pääsimme hyvin helposti heistä, sillä ne olivat nyt ihan liikkumattomia eivätkä osoittaneet mitään elon merkkiä, kun niitä noukimme pois. Koko seuraavan yön kiusasivat meitä hyttyset, jotka vuorostaan tulivat meille vieraiksi, ainakin yhtä lukuisina kuin madot päivällä — tämä kaikki pani meidän kärsivällisyytemme Bejt-Nettifissä ollessamme kovalle koetukselle.
Seuraavana aamuna lähetimme muulimme suorastaan Bejt-Jibriniin, vanhaan Eleutheropoliin, jossa aioimme viettää tulevan yön. Itse teimme sinä päivänä useampia retkilöitä lähitienoilla oleville, merkillisille paikoille. Ensimäinen paikka, jota nyt kävimme katsomassa, oli es-Sumt, joka on sama kuin Sochan ja Asekan välillä Dammin'in rajalla oleva tammilakso, jossa "Saul ja Israelin miehet tulivat kokoon ja sioittivat leirinsä ja valmistivat itsensä sotimaan Philistealaisia vastaan". Bejt-Nettifistä tänne vievä tie oli hyvin hankala, se kulki yli jyrkkäin vuorentörmäin; mutta onneksi oli se hyvin lyhyt, niin että me 20 minutissa saavuimme laaksoon. Laakso on sangen avara, se on lähes puolta penikulmaa leveä. Keskellä tätä laaksoa juoksee virta tai oikeimmin puro, joka kuitenkin kesäisin on kuivilla. Raamatun kertomus siitä tanteresta, jossa Filistealaisten ja Israelin sotajoukot tulivat vastatusten ja jossa David teki ensimäisen urostyönsä, viittaa ihan tesmälleen tähän paikkaan. Laaksoa, joka kulkee kaakosta luoteesen, sulkee kaksi korkeata vuorenharjaa, joista raamatussa sanotaan: "Filistealaiset seisoivat vuorella siellä, ja Israelilaiset seisoivat vuorella täällä, että laakso oli heidän välillänsä". Täällä astui tuo mahtava sankari Goliath Gathista esiin ja kehoitti yhtä Israelin miehistä, ken vaan tahtoi, käymään hänen kanssansa taisteluun, ja kun ei kenkään uskaltanut siihen ryhtyä, pilkkasi hän koko sotajoukkoa. Hän jatkoi tätä miekkasille vaatimustansa ja näitä pilkkasanojansa monta päivää, kunnes vihdoin uros astui esiin Israelinkin leiristä ja kävi pelotta taistelemaan tämän määrällisen vihollisen kanssa. Sotajoukot katselivat levottomalla uuteliaisuudella, kun David ja Goliath, kumpikin vuoreltaan, astuivat alas laaksoon ja lähestyivät toisiansa tuossa kauniissa, hedelmällisessä tammilaaksossa. Filistealaisten jättiläisen kaltainen sankari, puettuna rautaan ja varustettuna oivallisilla aseilla, katseli kummastellen tuota heikkoa, punaposkista nuorukaista, joka tuli taistelemaan hänen kanssansa, varustettuna ainoastaan sauvalla, lingolla ja muutamilla kivillä. Goliath ylenkatsoi hentoa, kaunista vastustajaansa ja sanoi hänelle: "olenko minä koira, ettäs tulet sauvoilla minua vastaan? Tule tänne minun tyköni, ja minä annan sinun lihasi taivaan linnuille ja kedon pedoille". Tuo Israelin kuninkaaksi jo voideltu nuorukainen vastasi: "sinä tulet minun tyköni miekalla, keihäällä ja kilvellä, vaan minä tulen sinun tykös Herran Zebaothin, Israelin sotaväen Jumalan nimessä, jota sinä pilkannut olet; tänäpänä antaa Herra sinun minun käsiini, että minä lyön sinun, ja otan sinun pääs sinulta pois, ja annan Filistealaisten sotaväen ruumiin tänäpänä taivaan linnuille ja kedon pedoille, että kaikkein maan asuvaisten pitää tietämän Israelilla olevan Jumalan, ja koko tämän seurakunnan pitää ymmärtämän, ettei Herra auta miekan eikä keihään kautta; sillä sota on Herran, ja Hän antaa teidän meidän käsiimme".