Ennenkuin jätimme Jerikon lakeuden, kävimme erällä Ain-Dyk nimisellä lähteellä, joka on kauniimpia lähteitä mitä nähdä saadaan. Se on noin tiiman matkan päässä Jerikosta luoteesen päin. Tie oli erinomaisen vaivalloinen ja nousi paikottain yli jyrkkäin vuorien, mutta aina niin, että Jerikon suuri lakeus oli näkyvissä. Waivamme tuli täydellisesti palkituksi, perille päästyämme. Lähteen kirkas ja maukas vesi kumpuaa kalliosta kahden ison yhteenkasvaneen puun juurelta ja koko lähitienoo rehoittaa vihantavana, runsas kasvullisena. Joukko maan puoliraakoja asukkaita oli koossa lähteen ympärillä, kun me saavuimme paikalle, ja kohta kun he meidän äkkäsivät, pötkivät he tiehensä. Luulivat kai meidän karkaavan heidän päällensä. Me huusimme heille tulkkimme kautta, ettei heidän ollut tarvis pelätä. He tulivat vähitellen takaisin ja me puhuimme heidän kanssansa hetken aikaa.
Sitte käännyimme takaisin, ratsastaaksemme suorastaan Jerusalemiin. Meidän oli nyt ensiksi ratsastaminen taipaleen matkaa etelään päin, kunnes tulimme juuri Jerikon kohdalle. Tässä poikkesi tie länteen ja vei meidät uudestaan Judean jylhille vuorille, jotka tässä limat miltei jylhempiä kuin ne, joiden ylitse olimme kulkeneet Kuolleelle merelle. Tuo jyrkkä tie kiertelee ylös pitkin valkoisia kalkkikivivuoria ja huimaavia syvyyksiä jää matkamiehen sivulle toinen toisensa perästä. Näiden vuorten luonto on todellakin omituisinta ja jylhintä laatua mitä ajatella voi. Tohtori Olin sanoo niistä: "näyttää siltä kuin olisivat nämä vuoret heltineet perustuksiltaan ja joku maanmullistus olisi ruhjonut ne palasiksi, jättäen ne sitten auringon polttavain säteitten hävitettäväksi". "Ne näyttävät todellakin siltä", sanoo eräs toinen matkustaja, "kuin olisi tuli tehnyt täällä tuhojansa".
Matkustusta näillä vuorilla pidetään vaarallisimpana matkana koko
Palestiinassa, ja jossakin näillä tienoin ryöstettiin Englantilainen
Sir Fredrik Henniker 1820, haavoitettiin ja jätettiin kuoliaana
verihinsä makaamaan.
Puolipäivän aikaan saavuimme me Bethaniaan ja Bethfageen Öljymäen juurella ja näimme uudestaan rakkaan Jerusalemimme. Siltä puolen, kuin nyt tulimme, näytti tuo pyhä kaupunki sangen komealta. Kun olimme tulleet niin korkealle Öljyvuorelle, että näköala oli vapaa, näimme koko kaupungin yhtäaikaa melkein kuin jalkaimme alla. Tältä puolelta olisi Jerusalem ensimäisen kerran nähtävä! Täällä Jesus luultavasti itki Jerusalemia, aatellessaan mitä tuon kopean kaupungin ennen pitkää piti kärsimän.
Vihdoinkin saavuimme leiriimme, joka oli Gihonin laaksossa ja me olimme varsin väsyneinä yhdeksän tiimaisen vaivalloisen ratsastuksen perästä. Me levähdimme täällä lähes kaksi vuorokautta, lähteäksemme sitten uudelle retkelle Filisteaan ja siellä oleville merkillisille paikoille.
Kymmenes Luku.
Matkustus Filisteassa.
Tultuamme takaisin Jerusalemiin, käytimme ensimäisen päivän valmistuksiin uudelle retkellemme. Lejonhufvud, joka oli hyvin väsyksissä äsken päättyneen rasittavan retken jälkeen, päätti nyt jäädä Jerusalemiin eikä tahtonut lähteä tälle matkalle, joka oli kestävä vähän yli kahdeksan päivää. Hän siirtyi sentähden erääsen kaupungin hotelliin. Jerusalemissa on kolme semmoista, joissa voi asua hyvin mukavasti. Minun oli siis nyt asuminen yksin meidän sievässä hupaisessa teltissämme, jota L. ja minä tähän asti olimme yhteisesti käyttäneet, ja minä kaipasin hyvää ruotsalaista matkatoveriani niin suuresti, että tämä ikävyys turmeli minulta melkein koko tämän suloisen viikon. Lievittääkseni kaipaustani kehoitin erästä Amerikalaista matkakumppania, herra Daughty'a, jonka seurassa parhaiten viihdyin, muuttamaan täksi ajaksi minun telttiini, johon pyyntööni hän ilokseni suostui.
Meidän seuramme oli nyt lisääntynyt kahdella Englantilaisella, joista toinen herra Botcharby, oli iällinen mies. Hänellä oli harmaat hivukset, harmaat viikset ja suuri, samaten harmaa parta. Hän matkusteli tämän talven Itäisillä mailla erään nuoren, 17 vuotisen maanmiehen, herra Taylorin kanssa, jonka opettaja hän oli. Me olimme tavanneet nämä molemmat Englantilaiset jo Niili-virralla, ja kun nyt täällä taasen satuimme yhteen, päätimme matkustaa yhdessä; sillä meillä oli sama tie Palestinan läpitse; ja heidän seurastansa oli meillä suurta huvitusta matkallamme.
Olimme aikoneet tällä retkellä käyttää samoja hevosia kuin edelliselläkin, mutta koska emme voineet sopia niiden omistajan kanssa hinnasta, ja koska hän ei myöskään suostunut antamaan toista hevosta yhdelle kumppaneistamme, joka pyysi saada vaihtaa, päätimme vuokrata itsellemme toiset hevoset. Tämä vaihto viivytti meitä, niin että vasta lauvantaina Huhtikuun 21 p:nä pääsimme lähtemään.