Jättäen Lyddan ratsastimme nyt yli lakeuden itäänpäin ja saavuimme vihdoin taas Judean vuorille.
Alenevan auringon valossa aloitimme vaivalloista matkustustamme ylös vuoren jyrkille kukkuloille kallioista polkua pitkin, joka kierteli ylöspäin vuoren melkein pystysuoraa rinnettä myöten. Kun ehdimme yliseen Beth Horoniin, johon olimme aikoneet sijoittaa leirimme ensi yöksi, oli aurinko jo lähestynyt taivaan rantaa, ja meistä näytti ikäänkuin sen punertava kehä olisi hetken aikaa viivähtänyt Wälimeren peilikirkkaalla pinnalla. Me katselimme näiltä Ajalonin laakson yli kohoavilta kukkuloilta kaunihinta auringon laskemista mereen, mitä milloinkaan olimme nähneet. Me seisoimme noiden armasten Judan vuorien läntisellä rinteellä, etelässä näimme Ajalonin laakson ja Gibeon oli vähän matkan päässä takanamme; jalkaimme alla levisi Filistean avara lakeus, täynnä todistuksia Jehovan, Israelin väkevän Jumalan voimasta, ja sitten tuolla sen takana tuo kullan kiiltävä Wälimeri, jonka sylihin aurinko laski — aurinko, josta Raamattu kertoo, että se seisahti, kun Josua sillä paikalla, jossa me nyt olimme, puhui Herran kanssa ja sanoi koko Israelin läsnä ollessa: Aurinko seiso alallas Gibeonissa ja kuu Ajalonin laaksossa. Täällä myös Judas Makkabeus pienellä joukollansa kohtasi Syrialaisten sotalauman ja tuiman taistelun perästä ajoi heidät takaisin alempana olevalle kedolle.
Beth Horonin muistoja mieleemme johdattaessa, tulimme yht'äkkiä siinä toimessa keskeytetyksi ankaran melun kautta, jonka tulkkimme ja passaajamme olivat nostaneet eräässä teltissä; me kuulimme muutamia aika lätkäyksiä teltistä ja heti sen perästä tulivat he ulos tuimasti painellen. Me erotimme heidät toisistansa ja palvelia riisui nyt turbaninsa, viskasi sen vihan vimmassa maahan, kohotti sitte molemmat kätensä taivasta kohden ja huusi täyttä kurkkua: "Allah!" jonka arabialaiset aina tekevät, kun he ovat epätoivon tai vihan vimmassa. Hän sitten koko iltakauden uhkasi yöllä tappaa tulkin veitsellä, mutta ennen kuin yö tuli, olivat he taas hyviä ystäviä ja söivät varsin levollisina illallista yhdessä. Arabialaisen viha asettuu tavallisesti yhtä pian kuin se syttyykin.
Warhain seuraavana aamuna läksimme Beth Horonista, ratsastaaksemme
Jerusalemiin.
H:ra Doughty, joka edellisenä päivänä oli ollut varsin terveenä sai nyt taas matkalla vilutaudin puuskan. Hänen oli taasen laskeuminen maahan ja minä jäin tulkin kanssa häntä odottamaan, toiset jatkoivat matkaansa Jerusalemiin ja aikoivat poiketa Gibeoniin ja Aissaan. Neljän tai viiden tiiman kuluttua oli taudin aika ohitse ja me voimme taas pitkittää matkaamme tuota vaivalloista tietä myöten.
Illemmällä saavuimme Jerusalemiin ja näimme tuon kalliin kaupungin toiselta puolelta kuin ennen, sillä nyt tulimme pohjoisesta päin suoraan sille portille, jota sanotaan Damaskon portiksi. Tältä puolelta katsoen näyttää kaupunki aivan kauniilta. Näköala ei ole niin avara kuin Jerikosta tullessa, mutta täältä näkyy yhtä haavaa itse kaupunki, koko Jehosaphatin laakso ja tuo mahtava Öljymäki kolmen korkean huippunsa kanssa.
Me ratsastimme nyt kaupunkiin siihen hotelliin, missä Lejonhufvud asui, ja armas oli se hetki, jona taas sain nähdä rakkaan ruotsalaisen matkatoverini.
Kun lyhyesti olimme kertoneet toinen toisellemme tärkeimmät havaintomme sillä aikaa, kuin olimme olleet eroitettuina, jätin minä hänen ja Doughtyn, joka oli päättänyt asua hotellissa siksi että hän oli kokonaan toipunut sairaudestaan, ja lähdin tulkin kanssa leiriimme, joka oli sijoitettu Öljymäen eteläisimmälle huipulle. Kaupungin portti oli jo suljettu, kun me aioimme ratsastaa ulos, mutta turkkilainen vartia aukaisi sen meille, vaikka aurinko jo oli aikaa laskenut ja oli ihan pimeä.
Me ratsastimme nyt alas Jehosaphatin laaksoon, yli Kidronin osan eli oikeimmin yli tuon entisen puron uoman, kuljimme Gethsemanen sivutse ja nousimme öljymäelle.
Elävästi muistuivat mieleeni öisen ratsastuksen aikana Vapahtajani viimeiset elämänvaiheet. Minä ratsastin samaa tietä, jota hän oli käynyt. Minä kuljin sen paikan ohitse, jossa tuo rakkaudesta rikas Sovittaja vaipui maahan meidän syntikuormamme alla ja jossa hän murehti, vapisi ja hikoili verta, tunteissaan sen kauhean kuoleman esimakua, jonka hän seuraavana päivänä oli kärsivä.