Minä kävin näin viettämään ensimäistä yötäni Öljymäellä, jossa Vapahtaja oli viettänyt niin monta yötä rukoillen Jumalaa — mikä kallis, mikä autuas yö oli tämä minulle — semmoisina hetkinä ja semmoisilla paikoilla tuntee itsensä olevan ikäänkuin hyvin lähellä Jumalatansa.
Kahdestoista Luku.
Wiimeiset päivät Jerusalemissa.
Leiristämme oli meillä vapaa näköala yli Jerusalemin; me katselimme täältä joka päivä tuota pyhää kaupunkia ja koetimme painaa tätä kallista näkyä muistiimme ijäksi päiviksi.
Täällä on tapahtunut asioita, jotka ovat luoneet maailman uudestaan, täällä on elänyt pyhiä miehiä, joiden sanat, joiden maine on levinnyt kaukaisiin kansoihin ja etäisiin aikoihin, ja jotka vielä vuosisatojen kuluttua vaikuttavat kansakuntain ja yksityisten elämään ihmeteltävällä voimalla. Täällä vaikutti ja opetti se ihmeellinen Propheta, jota Raamatun Pyhät miehet ovat kutsuneet Messiaaksensa ja Mestariksensa, ja joka on kaikkein heidän kirjoitustensa ihanana pääaineena. Täällä uhrattiin se rakkauden Ruhtinas, joka voitti kuoleman, sovitti Jumalan maailman kanssa ja aukaisi meille iankaikkisen elämän portit; sillä täällä jossakin paikassa meidän jalkaimme alla on Golgatha, jossa Jumalan poika kuoli. Täältä astui elämän Ruhtinas alas tuonelaan ja kukisti ihmiskunnan nimessä sen voiman, sen hirmuisen vallan ja muutti kuoleman uskovaisille tunnustajillensa sillaksi maan ja taivaan välille — kiiltäviksi Eliaan Waunuiksi, joilla he viedään maan "sumuisista laaksoista" taivaalliseen Jerusalemiin, elävän Jumalan kaupunkiin, Jehovan valtaistuimen eteen, säädöksensä ijankaikkisessa rauhassa asua heidän Isänsä monissa majoissa.
Jerusalem on se paikka, jossa Jumala on tehnyt suurimmat rakkauden ihmeensä, mutta tämä kaupunki on myöskin se paikka, jossa maailman suurin synti on tehty. Täällä ovat ihmiset, samassa kuin he vapauttivat murhaajan, ilkeimmillä syytöksillä ahdistaneet ainoata puhdasta, viatonta olentoa, joka jälkeen syntiin lankeemuksen heidän joukossansa on ollut. Täällä ovat he julistaneet Elämän Ruhtinaan syylliseksi, ja tuominneet hänen kuolemaan. Täällä ovat he ristiinnaulinneet Kunnian Herran. Jumalan rangaistus näyttää sentähden erittäin kohdanneen tätä kaupunkia; sillä ei missäkään maailmassa ole ihmiset niin vihaisina ja verenhimoisina teurastaneet ja raadelleet toinen toisiansa kuin täällä.
Neljäkymmentä vuotta tämän murhatyön jälkeen piiritti kaupunkia romalainen sotajoukko, jonka päällikkönä oli Titus. Kristityt pakenivat silloin kaupungista, niinkuin Mestari oli heitä eläessään käskenyt, sanoen, koska Jerusalemia saartaa sotalauma, on silloin sen hävitys lähellä; ja hävitys seurasikin, hävitys niin julma ja kauhistava, ettei maailma ole semmoista milloinkaan nähnyt. Se kansa, joka Pilatuksen palatsin ulkopuolella niin yksimielisesti oli huutanut: "hänen verensä tulkoon meidän ja meidän lastemme päälle", sai tässä tuta tuon väkevän Kostajan vanhurskasta vihaa. Heidän kaupunkinsa hävitettiin, heidän temppelinsä poltettiin ja he itse kaatuivat joukottain. Muutamat kuolivat nälkään, ja nähtiinpä esimerkkejä, että isät ja äitit epätoivossa söivät omia lapsiansa. Monta paloi tulen liekeissä, suuri joukko sai surmansa keskinäisissä sodissa, jotka näinä kauhistuksen päivinä raivosivat Judalaisten kesken, ja suurimman osan teurastivat voitolliset Romalaiset.
Toisella vuosisadalla, keisari Hadrianon aikana, nostivat Judalaiset kapinan Romalaisia vastaan. Eräs mies nimeltä Bar-Coch-Ba johti heitä. Hän sanoi olevansa Jumalalta lähetetty vapauttamaan sorrettua Israelia. Jerusalem, ynnä monta muuta paikkaa Palestinassa lankesi heidän käsiinsä, mutta heidän valtansa oli lyhyt. Suuri romalainen sotajoukko ryntäsi heitä vastaan. Jerusalem valloitettiin väkirynnäköllä ja niistä Judalaisista, jotka puolustivat kaupunkia, kaatui enin osa sodassa ja muut myytiin orjiksi. Tämä oli Judalaisten viimeinen yritys, saadakseen takaisin isäinsä kaupunkia eli sitä paikkaa, jossa se oli ollut. He jättivät sitte maansa, ollaksensa vierasten kansain seassa elävinä todistuksina raamatun ennustusten totuudesta.
Jerusalem pysyi nyt Romalaisten hallussa vuoteen 636, jolloin kiihkoisten muhamedilaisten armeija ilmaantui kaupungin eteen. Se otettiin nyt taasen väkirynnäköllä ja Saracenit harjoittivat tavallista julmuuttansa.
Kaupungissa olevat kristityt saivat nyt usein kärsiä ankaria vainoomisia ja pyhissä vaeltajia rääkättiin ja tapettiin tuontuostakin. Sitä kesti monta vuosisataa perätysten, kunnes vihdoin tuo yhä kiihkenevä vainoominen Palestinassa asuvia Kristityttä vastaan herätti koko Europassa yleistä mielipahaa. Nyt päätettiin valloittaa pyhä maa uskottomain käsistä, ja niinkutsutut ristiretket alkoivat. Saksanmaan, Englannin, Franskan ja Italian parhaimmat soturit riensivät tälle pyhälle paikalle taistelemaan Saraceneja vastaan, ja Jerusalem virui taasen veressä.