Ratsastettuamme alas Samarian vuorelta, kuljimme hyvin hedelmällisen seudun kautta, jota lähteet ja lorisevat purot kostuttivat.
Täällä näimme koko joukon kyliä, muutamia laksoissa, toisia kaunisten kukkulain huipuilla, ja vähän välistä vilkahteli Saronin avara lakeus näkymiimme.
Näiden kyläin asujamet olivat kaikki varustetut kantapäästä kiireesen, sillä heidän on aina oleminen valmisna puolustamaan henkeänsä ja omaisuuttansa heidän ainaisia vihollisiansa, noita verenhimoisia Havara-Arabialaisia vastaan, jotka kuleksivat Saronin lakeuksilla.
Me jätimme vihdoin taaksemme Samarian vuorimaiseman ja tulimme alempana olevalle suurelle lakeudelle. Ei mitään tietä käynyt yli Saronin lakeuden Cæsareaan, vaan me ratsastimme poikki lakeuden niin suoraan kuin mahdollista matkamme määrää kohden.
Tuo avara lakeus kasvoi melkein joka paikassa korkeata ohdaketta, joka oli niin tiheä ja niin kietoontunut toinen toisiinsa, että meidän hevosraukat ja muulit toisinaan töin tuskin pääsivät läpitse.
Joka taholla näkyi yksinäisiä tammia, ja siellä täällä seisoi niitä koossa suurempiakin joukkoja, muodostaen kauniita, tiheitä puistoja. Kun ratsastimme näiden lehtimetsäin läpitse, voimme melkein luulla olevamme sivistyneessä maassa, ja me milt'emme odottaneet kohtaavamme jotakin viehättävää maataloa, jonka isäntä tavallisella europalaisella ystävyydellä ottaisi meitä vastaan; mutta kun metsiköstä olimme päässeet, tulimme taas tuolle polttavalle ohdakkeita kasvavalle lakeudelle, ja ystäväin siasta, jotka ilolla olisivat tervehtineet matkustavia, kohtasimme ainoastaan mustanruskeita, ryysyistä olentoja, joista koko joukko aseita pistihe näkyviin, ja nämä maan villit lapset katselivat meidän kuormaa kantavia muulejamme ja meidän pelätyitä europalaisia ampuma-aseitamme silmäyksillä, jotka näyttivät sanovan: "jos vaan tohtisimme".
Mitä enemmän lähestyimme meren rannikkoa, sitä autiommaksi ja kolkommaksi tuli seutu. Lakeus muuttui nyt vähitellen hedelmättömiksi hietakummuiksi, joita myrskyin tuoma hiekka tekee ja johon hiekkaan koko Wälimeren rantamaa vähitellen hautaantuu. Samoin kuin Philistean hedelmällinen maa joka vuosi vähenee tämän erämaista tulevan turmiollisen elementin kautta, niin tapahtuu täälläkin Saronin lakeudella, joka on lähinnä Philisteaa sen pohjoisella puolella.
Saronin lakeudet eivät ole raamatun muistoja vailla. Täällä paimensi
Sithrai, Saronilainen, kuningas Davidin karjaa, ja Esaias sanoo että
Saronin pitää oleman laumain huoneen. Esaias puhuu vielä Karmelin ja
Saronin ihanuudesta ja Salomo on ylistänyt Saronin kukkia, sen laksojen
liljaa ja sen ruusua orjantappurain seassa.
Wielä nyt on tämä lakeus maan kauniimpia, tammiensa, vihreän ketonsa, pyöreäin kumpuinsa ja vienosti viertäväin laksoinsa kanssa; Pohjosessa kohouu tuo kaunis Karmel ja idässä Samarian vuorentörmät.
Me olimme nyt, illan tullessa, ratsastaneet yli tämän lakeuden ja saapuneet noiden hedelmättömäin hietakumpujen keskelle, jotka lännessä sitä rajoittavat ja eroittavat sen Wälimeren rannasta. Me jätimme tähän muulimme ja miehemme ja joudutimme ratsastustamme, niinhyvin sen vuoksi että ehtisimme Cæsareaan niin aikaseen, että vielä päivän lopulla saisimme katsella sen raunioita, kuin myöskin sentähden että miehemme rupesivat napisemaan ja tahtoivat seisahtaa, sillä he sanoivat eksyneensä Cæsareaan vievältä tieltä. Me arvasimme tämän vaan olevan veruketta ja päätimme itse omin päimme ratsastaa merenrannalle etsimään Cæsareaa, sillä me tiesimme että miehemme kyllä seuraisivat meitä. Tulkkimme jäi myös perään ja tuli muulein kanssa, sillä hänen hevosensa oli väsynyt.