Mutta upseeri veti kaunoisen käden huulilleen, suuteli sitä kahteen kertaan, ja sitte likisti sen hellästi sydäntään vasten.
Levottomalla tuskan tunteella tahtoi Heleena hiljaa vetää kättään takaisin. Silloin laski nuorukainen kolmannen kerran suunsa sitä vasten, ja hänen huulensa hiljaa koskettivat kiiltävän vihkimäsormuksen kalliita kiviä. Samassa lensi salamantapainen tempaus hänen olentonsa läpi: hän päästi käden irti ja kavahti silmänräpäyksessä pystyyn.
"Isäni puoliso!" virkkoi nuorukainen matalalla äänellä: "oi äitini!"
Viisitoista vuotiaan äidin neitsyelliset kasvot leimahtivat tulipunaisiksi. Hänen polvensa horjuivat, ja äkkiä haihtui taas, ikäänkun kylmän kuolon löyhäyksestä, tuo heleä punastus, niin että hän kävi yhtä kalpeaksi, kun kaksikymmen vuotias poikansa. Nuorukainen kävi taas häntä käteen, mutta hovipalvelija otti Heleenan vyötäisistä, eroitti heidän kätensä ja kantoi Heleenan portaita ylös. Vielä kerran katsahti tämä nuorukaista jälkeensä, mutta hovipalvelija avasi kamarin oven, suuteli häntä, kumarsi hämmästyneelle Ebballe, ja palasi portaille, missä nuori De la Chapelle vieläkin seisoi, kirkkaasen, koleaan kuutamoon katsoa tuijottaen.
XVII.
Eräänä sunnuntaina pisti leskikuningattaren päähän käydä kaupungin kirkossa, sen jumalanpalveluksen sijassa, jota hänen saarnaajansa muutoin pitivät linnan kirkossa.
Hovineitiensä seuraamana lähti hän jalkaisin kaupunkiin. Joki, jonka vartta naiset astuivat — jos matkaa olisi ollut pitemmältäkin, ei totta Hänen Majesteettinsä olisi hevosia tilannut — oli jäätynyt, ja sen peilikirkkaalla pinnalla myllypadon alapuolella pyörähteli muutamia luistelijoita. Ne olivat nuoria upseeria ja hoviherroja.
Leskikuningattaren tarkka silmä tunsi heistä muutamia, mutta hän tahtoi, ennenkun kovasti rankaisi sapatin rikkomista, kuulla, tunsivatko hänen neitinsäkin heitä.
Luoden katsannon, josta parin viikon kokemus oli opettanut Heleenan uhkaavan vaaran enteitä tuntemaan, kääntyi kuningatar tämän neidin puoleen, sanoen: "Rouva De la Chapelle! Tunnetteko tuota nuorta herraa vaaleansinisessä takissa? Onko se kuninkaan kamaripalvelijoita, vai kuinka? Ja tuo nuori upseeri? Varmaan hänen tunnette, rouva De la Chapelle?"
Heleena punastui, samalla kun silmänsä hyvin kyllä olivat eroittaneet tuon kalpean nuorukaisen, joka, aavistamatta kutka häntä katselivat, luontoisella notkeudella ja omituisella sulolla pyörähytteli kaunista varttansa, kauniisti vaihtelevissa asennoissa; mutta Heleena ei voinut virkkaa yhtään sanaa.