Hän rukoili lapsuutensa viattoman iltarukouksen. Oli kun lapsuuden rauhan leyhkä, noiden hänelle hyvin tunnettuin sanain olisi liehunut hänen päänsä ja rintansa ympärillä.
Hän rukoili kaikkein rukousten rukouksen — verkalleen, pyhällä ponnistuksella, puhtaan hartauden hellällä todella. Taivaallinen voima virtaili hänen olentonsa läpitse ja täytti hänen vakaalla luottamuksella taivaalliseen Isään, nöyrällä uskalluksella, hiljaisella toivolla.
Hän luki siunauksen itselleen juhlallisesti heltyneenä. Oli kun taivas olis ympäröinyt hänen sielunsa rauhallaan: hänen rintansa hengitti niin keveästi, sydämensä sykki niin vapaasti.
Vielä kerran leimahti lamppu. Hämärä valo värähteli esineillä ikäänkun kuoleutuen. Samassa kun tyttö vajosi vuoteelle ja kääräisi keveän peitteen ympärilleen, sammui tämä vähäinen valo, ja yö levitti siipensä uinailevan ylitse. Öisissä varjoissa piilivät kuitenkin taivaan enkelit, jotka rakkaudella silmäilivät vartioitun viattomuuden pyhää lepoa.
III.
Tuvassaan, tulehman valossa, istui eräänä myöhempänä iltana, suuren pöydän vierellä, hurskas, i'äkäs kirkkoherra Hattulanius, lukien ja tutkistellen erästä lukua kreikkalaisessa Uudessa Testamentissään. Hänen valkoisten hiusten varjostamalla otsallaan asui raskaita huolia, niin näytti, ja ainoastaan pyhän sanan jumalallinen voima, joka piti hänen ajatuksiaan työssä, voi antaa ja säilyttää rauhaa ja lohdutusta hänen sydämessään. Hänen asuntonsa oli yhtä köyhä ja yksinkertainen, kun pukunsakin, ja useat tyhjät hyllyt takan puolisella seinällä osoittivat että hänen, vaimon tarkalla talouden hoidolla säästyneet, varansa olivat kuluneet hätäytyneiden pitäjäläisten auttamiseen tänä kovana aikana. Vanhus nojasi päätänsä kättä vasten ja kuunteli nurkissa vinkuvaa tuulta, kun yht'äkkiä muutamia kovia paukauksia kuului ovella. Samalla kun elähtynyt pappi nousi vieraalle ovea avaamaan, hyökkäsi kamarista hänen vaimonsa ja pidätti häntä hätäisellä innolla.
"Jumalan tähden, Antti kulta, älä avaa!" huusi hän. "Voivat olla kulkureita tahi Kasakoita taikka Venäläisiä tahi muuten varkaita ja rosvoja!"
"Mitä ajattelet, Saara!" vastasi vanhus. "Olkoonpa ketä tahansa, niin aukaisen Jumalan nimessä! Jos on joku, joka tarvitsee suojaa pahassa ilmassa, niin pitäköön hyvänään mitä voimme tarjota. Jos ovat vihollisia, niin jätämme itsemme Herran haltuun; — jos emme hyvällä aukaisisi, se vaan ärsyttäisi heitä yhä enemmin."
"Aukaise!" ärjyi kauhistuttava ääni ulkopuolella: "aukaise, muuten on tämä tuhannen hökkeli ilmi tulessa kaikissa nurkissaan, ennenkun ennätätte akkunareijästä köntiä ulos." Eukko puristi aina hätäisemmin miehensä käsivartta. Mutta tämä käski hänen mennä kamariin, ja kun eukko oli tehnyt käskyn mukaan, aukaisi hän oven.
Takan punoittava valo kohtasi useampia ratsumies-hahmuja, jotka eriskummaisena vilinänä liikkuivat ulkopuolella. Tukeva mies lammasnahka-turkissa ja ketunnahkaisessa lakissa, ankaroilla aseilla varustettu, hyppäsi hevosen selästä ja astui matalasta tuvan ovesta sisään, toisella kädellä tarttuen pappia kaulustaan ja toisella välkyttäen lyhyttä miekkaansa. Silmänsä lentelivät, tarkastellen, ympäri huonetta, ja hän kysyi sitten papin nimeä, perhettä ja likiseutua.