"Ettekö tiedä, isäni?" keskeytti nuorukainen.
"Ei olekaan siis teidän tietenne, kun hän — minun — minun äitini — antoi minulle rahaa matkustaakseni pois? Ette suinkaan tiedäkkään, että kuningatar on ajanut minun pois hovista?"
"Oi Jumala!" huudahti isä: "Se olikin sen tähden kun hänen korunsa olivat Hollantilaisella. Mutta kuka…"
"Jää hyvästi, Heleena!" sanoi hovipalvelija. "Minä menen sotajoukkoon
Liivinmaalle Kaaprielin kanssa."
Silloin kuiskaisi Heleena tuskin kuuluvalla äänellä: "Ah, älä vielä lähde — ota minua kanssasi Anjalaan!
"Sisar raukka!" huokaisi hovipalvelija.
Överstin kasvot lensivät tulisen punaisiksi. Säihkyvä silmäys välähti vapisevaan ja hämmästyneesen palvelijaan, joka kiirehti ulos, toinen nuoreen Heikki Fabiani Wredeen.
"Isäni!" sanoi Kaaprieli. "Tiedän kostosi kauan vainonneen Wreden sukua; mutta Heikki on ystäväni ja hyväntekijäni. Hänen sisarensa on puolisonne. Minä sanon häntä äidikseni, ja silloinhan kostonne toki lienee loppunut!"
Kalpea hymy elähytti Heleenan kauniita kasvoja. Hän ojensi kätensä rukoilevasti herransa ja puolisonsa puoleen, ja silmäys niin taivaallinen, että se olisi sulattanut paholaisenkin jäisen sydämen, kohtasi Överstiä hänen raukeista silmistään.
Översti astui hänen luoksensa, tarttui hänen käteensä katuvaisella helleydellä ja likisti sitä huuliaan vasten.